EU tuomitsee Tiibetin väkivallan

Euroopan unioni on tuominnut kaiken väkivallan Tiibetissä ja vaati sen nopeaa lopettamista. Sen sijaan EU ei ottanut kantaa Tiibetissä mahdollisesti tapahtuvaan sortoon.

Jäsenmaiden ulkoministerit hyväksyivät erillisen Tiibet-lausuman kokouksessaan Sloveniassa.

Uutistoimisto Reuters ehätti jo aiemmin kertoa, että EU olisi vaatimassa "sorron lopettamista" alueella. Lopullisessa lausumassa tätä ei kuitenkaan mainittu.

EU ei myöskään viitannut millään tavoin Pekingin olympialaisten avajaisten mahdolliseen boikotoimiseen. Myöskään Suomi ei halunnut sekoittaa olympialaisia lausuntoon.

Unionin mukaan kaikkia vankeja on kohdeltava kansainvälisten normien mukaan. Samalla maat vetosivat Kiinan ja Tiibetin johtajiin rakentavien neuvottelujen käynnistämiseksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat