EU torjuu hormoninlihaa

EU panee kovan kovaa vastaan ja kieltäytyy sallimasta hormonilihan tuontia siitä huolimatta, että tuontikielto loukkaa Maailman kauppajärjestön WTO:n mukaan vapaan maailmankaupan sääntöjä.

WTO:n Genevessä oleva muutoksenhakuelin käsittelee tiistaina EU:n komission laatimaa valitusta, jonka mukaan hormonilihan syönti voi lisätä syöpään sairastumisen vaaraa.
EU-maiden mielestä WTO ei ole riittävän laajasti ottanut huomioon tieteellistä näyttöä, joka viittaa siihen, että nautakarjan käsitteleminen hormoneilla saattaa vaarantaa kansanterveyden. Kiistan vei WTO:hon Yhdysvallat, jolla oli myös Kanadan tuki. Amerikkalaiset sanovat menettävänsä miljoonia, koska hormonilihaa ei voi viedä Eurooppaan.

EU:n komissio on puolestaan huolissaan siitä, että lihan kulutus saattaa jälleen kääntyä laskuun, jos kauppoihin tulee hormonilihaa. Naudanlihan kulutus kun on juuri elpymässä hullun lehmän taudin aiheuttaman kohun jälkeen.
WTO:n on määrä päättää asiasta marraskuun kuluessa. Jos EU ei taivu noudattamaan päätöstä, Yhdysvallat saattaa ryhtyä vastatoimiin. Kauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki (sd.) ei usko, että suomalaiset keskusliikkeet olisivat edes kiinnostuneita hormonilihan tuonnista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat