EU tehostaa sars-toimia

Euroopan unioni tehostaa sars-taudin vastaisia toimia. Unioni kiinnittää erityistä huomiota lentomatkustajien tarkastuksiin. Tämä koskee sekä saapuvia kansainvälisiä lentoja että jatkolentoja.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälän mukaan lääketieteellisiä tarkastuksia ei kuitenkaan aiota tehdä. Kyseessä on pikemminkin "hallinnollinen" toimi.

-Tarkoitus olisi, että matkustaja joutuisi tarkastajan kanssa kasvokkain ja vastaamaan kysymyksiin, Hyssälä totesi Brysselissä.

Monet maat korostivat, että on tärkeää pystyä jäljittämään lentomatkustajat tarvittaessa jälkikäteen.

Käytännössä jäsenmaat voivat itse päättää tarkastuksen muodosta, EU antaa lähinnä siitä suosituksia. Unioni katsoo myös, että matkustamisen rajoittamista on tarvittaessa suositeltava eniten taudista kärsiville alueille. Matkustaville on jaettava riittävästi tietoja sars-tilanteesta lentokoneissa ja -kentillä.

EU luo myös sars-työryhmän

EU luo myös erityisasiantuntijoiden ryhmän, joka muodostetaan unionin tartuntatautien verkoston yhteyteen. Jo neljä vuotta sitten perustettu verkosto tekee erilaisia tilastoja ja antaa suosituksia, mutta ei voi kuitenkaan tehdä jäsenvaltioita sitovia päätöksiä.

-Verkosto haluaa ennen kaikkea edistää varhaista taudin toteamista, Hyssälä sanoi.

Jäsenmailla toivotaan olevan aiempaa parempi valmius suojautua epidemialta ja reagoida siihen. Sairaaloiden henkilökuntaa on suojeltava ja tiedonkulkua terveysalan työntekijöiden välillä tehostettava. Hyssälä totesi, että Suomessa yliopistollisten sairaaloiden valmiutta tautiin sairastuneiden hoitoon parannetaan. Hänen mukaansa sairaaloille sarsin takia kertyneet ylimääräiset kulut voidaan korvata.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat