EU tarjoaa Serbialle väliaikaista taloussopimusta

Hollanti kieltäytyi Belgian tukemana luopumasta periaatteesta, että sotarikoksista epäilty serbikenraali Ratko Mladic on ensin saatava oikeuden eteen.

Euroopan unioni on tarjonnut Serbialle uutta talousyhteistyötä ja viisumikäytäntöjen helpottamista suhteiden tiivistämiseksi.

Jäsenmaat viestittivät näin selvästi tukeaan EU-myönteiselle Boris Tadicille Serbian presidentinvaaleissa. Ratkaiseva kierros järjestetään ensi sunnuntaina.

Väliaikainen yhteistyösopimus voidaan allekirjoittaa jo ensi viikolla. Puheenjohtajamaa Slovenian mukaan EU halusi antaa Sebrialle näin selkeän viestin.

- Ovet ovat avoinna Serbialle, ulkoministeri Dimitrij Rupelvakuutti ulkoministerien kokouksen jälkeen.

LaajentumiskomissaariOlli Rehn muistutti, että Serbia elää vaalien myötä tärkeää aikaa.

- Serbialaiset valitsevat kansallismielisen menneisyyden ja eurooppalaisen tulevaisuuden välillä, hän painotti.

Kysyttäessä sekä Rehn että ulkopoliittinen edustaja Javier Solana kuitenkin kiistivät, että maanantain tarjouksilla olisi suoraa yhteyttä vaaleihin.

- Me teemme jatkuvasti yhteistyötä Serbian kanssa, Solana vakuutti.

Hollanti vaatii Mladicin luovutusta

EU-maat eivät kuitenkaan päässeet yksimielisyyteen pysyvän yhteistyösopimuksen allekirjoittamisesta. Hollanti kieltäytyi Belgian tukemana luopumasta periaatteesta, että Bosnia-Hertsegovinan sisällisodanaikaisista sotarikoksista epäilty serbikenraali Ratko Mladic on ensin saatava oikeuden eteen.

Muut jäsenmaat olisivat olleet valmiita joustamaan vaatimuksesta, joka vielä aiemmin oli tiukka ehto sopimukselle. Kosovon lähestyvä itsenäistyminen on saanut monet maat, myös Suomen, höllentämään vaatimuksiaan. Hollannin mukaan EU ei kuitenkaan voi myydä noin vain periaatteitaan.

Unioni haluaa Tadicin jatkavan presidenttinä, koska tämä voisi edes hieman helpottaa Kosovon vaikeaa itsenäistymistä.

Tadic kohtaa vaaleissa kansallismielisen radikaalin Tomislav Nikolicin, jota pidetään Brysselissä hankalana yhteistyökumppanina. Vaalista odotetaan tiukkaa.

Tuoreeltaan oli epävarmaa, millainen vaikutus yhteistyötarjouksella olisi Serbian vaalikampanjaan. EU:n puuttuminen vaaleihin on herkkä aihe Serbiassa.

Nikolicin leirissä EU:n tarjouksia on aiemmin pidetty vain yrityksinä ostaa Serbia Kosovon itsenäistymisen taakse. Suurin osa serbeistä kuitenkin kannattaa EU-jäsenyyttä, ja Tadic yrittää käyttää tätä hyväkseen.

Väliaikainen yhteistyösopimus ei kuitenkaan ole sama asia kuin pysyvä teksti.

Tadic ei myöskään voi liiaksi nojautua EU:hun, sillä myös hän karsastaa unionin tukea itsenäiselle Kosovolle.

Serbian albaanienemmistöisen Kosovon maakunnan itsenäistymisjulistusta odotetaan varsin pikaisesti Serbian vaalien jälkeen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat