Mainos

EU: Suomen ympäristölainsäädäntö puutteellista

EU:n komissio vaatii Suomea korjaamaan ympäristölainsäädännössä havaitut puutteet. Moite koskee saastumisen ehkäisystä ja valvonnasta annettua direktiiviä (IPPC:tä), jota Suomi ei komission mukaan ole riittävästi pannut täytäntöön. Ruotsia varoitetaan samasta asiasta.

IPPC:n tavoitteena varmistaa tiukka valvonta hankkeille, jotka saattavat saastuttaa ympäristöä. Suomen ja Ruotsin nykyinen lainsäädäntö ei takaa asukkaille, että heidän ympäristöään suojellaan direktiivin edellyttämässä mitassa, komissio perustelee. Suomi ja Ruotsi saavat ns. perustellun lausunnon. Mikäli komissio ei saa kahdessa kuukaudessa tyydyttävää vastausta, asia saatetaan viedä EY:n tuomioistuimeen.

Otsoniasetusta rikotaan

Komissio aloittaa myös toimet kaikkia jäsenmaita vastaan otsoniasetuksen rikkomisesta. Mailta pyydetään selvitystä, miten ne ovat edistyneet otsonikerrosta vahingoittavien aineiden valvonnassa. Asetuksen mukaan jäsenvaltioiden olisi pitänyt toimittaa tiedot jo viime vuoden loppuun mennessä.

Ympäristökomissaari Margot Wallström muistutti, että maat ovat sitoutuneet suojelemaan otsonikerrosta.

-Meidän on nyt saatava tietää, miten ne ovat edistyneet tämän tärkeän yleismaailmallisen sitoumuksen täyttämisessä, hän huomautti.

(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.