EU:ssa väännettiin yötä myöten päätöstä pankkikriisien hoidosta

EU-maiden valtiovarainministerit yrittävät löytää Brysselissä ratkaisua tulevasta yhteisestä pankkikriisien ratkaisumallista.

Euromaiden kokouksessa yöllä päästiin tiettävästi ainakin hieman eteenpäin neuvotteluissa pankkikriisien hoidon rahoituksesta. Yksityiskohtia ei kuitenkaan kerrottu, sillä kokonaisuudesta on sovittava kaikkien EU-maiden kesken päivällä alkavassa istunnossa.

Sopua haetaan viime hetkellä ennen vuodenvaihteeseen asetettua takarajaa.

Rahoituksen lisäksi vaikein kysymys on edelleen se, millaisella menettelyllä kriisiin ajautuneen pankin kohtalosta päätetään.

Asiantuntijat ovat varoitelleet nyt pöydällä olevan mallin tarkoittavan aivan liian hidasta ja mutkikasta päätöksentekoa tilanteessa, jossa ongelmapankin tilanteeseen pitäisi puuttua nopeasti. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) toppuutteli euromaiden kokouksen alkaessa huolta päätöksenteon kankeudesta.

-Mielestäni ne pöydällä olevat elementit, joista neuvotellaan, antavat edellytykset siihen, että päätöksentekojärjestelmä voisi olla tehokas, Urpilainen sanoi.

 

Lue myös:

    Uusimmat