EU:ssa jo 25 miljoonaa työtöntä – "ensi vuonna luku vain kasvaa"

25 miljoonan työttömän raja EU-alueella meni rikki, työttömyysprosentti on nyt 11,2. Taloutta yritetään tasapainottaa leikkauksilla ja samaan aikaan pitäisi luoda uusia työpaikkoja.

Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen sanoo, että tilanne on vakava. Käännettä parempaan ei ole tapahtumassa lähitulevaisuudessa.

– Kun OECD julkaisi tuoreimmat ennusteensa niin tämän vuoden kasvu on niissä lähes nolla ja ensi vuonna vain prosentin. Tämä tarkoittaa, että vielä ensi vuonna EU-alueen työttömyys kasvaa, Tiainen sanoo.

Espanjan tilanne on kaikkein huonoin. Siellä työttömyys on jo lähes 25 prosenttia.

– Nuorisosta siellä lähes joka toinen on työtön. Jokainen voi mielessään kuvitella, millainen Suomi olisi jos joka toinen nuori olisi työtön.

Parhaiten kasvavia maita ovat Tiaisen mukaan Norja, Islanti ja Viro. Jopa Irlannissa on näkyvissä talouskasvua.

Rahapolitiikalla elvyttäminen esimerkiksi korkoja alentamalla ei Tiaisen mielestä yksistään riitä laman selättämiseen.

– Kysyntää pitäisi elvyttää. Vaikeus on siinä, että juuri Etelä-Euroopan velkamaissa kansantuote uhkaa laskea vielä ensi vuonnakin.

(MTV3)

Katso Pekka Tiaisen studiohaastattelu (Seitsemän uutiset 31.7.2012)

Lue myös:

    Uusimmat