EU sopuun Galileo-paikannuksesta

Galileo pyrkii haastamaan maailmalla yleisesti tunnetun GPS-paikannuksen.

Euroopan unionin jäsenmaat ovat päässeet sopuun Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmän rakentamisesta. Tänään myös hanketta vastustanut Espanja taipui pitkään kiistellyn järjestelmän kannalle.

Espanja hyväksyi lopulta Saksan aloitteesta tehdyn kompromissiehdotuksen, jonka mukaisesti se saa itselleen yhden järjestelmän maa-asemista Saksaan ja Italiaan rakennettavien asemien rinnalle.

Alunperin enemmistöpäätöksellä torstaiyönä läpi runnottu ratkaisu sai näin kaikkien 27 EU-jäsenmaan hyväksynnän.

EU:n komission mukaan miljardiluokan hanke olisi kariutunut, ellei yhteisymmärrystä jäsenvaltioiden kesken olisi saavutettu tämän vuoden aikana.

Kaikkiaan 30 satelliitista koostuvan Galileon on tarkoitus haastaa Yhdysvaltojen kehittämä GPS-paikannusjärjestelmä. Galileo soveltuu siviilikäytön lisäksi puolustuskäyttöön ja palvelee siksi Euroopan turvallisuusintressejä.

Jo aiemmin oli päätetty, että Euroopan unioni lohkaisee ensi vuoden budjetista 2,4 miljardia euroa Galileon alkukustannuksiin.

EU pyrkii saamaan Galileon käyttökuntoon viimeistään vuonna 2012.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat