Mainos

EU sopi geeniruoan merkinnöistä

EU-maat pääsivät eilen sopimukseen siitä, milloin elintarvikkeiden pakkauksissa on kerrottava, että tuote sisältää geenitekniikalla muunnettuja ainesosia.

Ruokapakkauksia kaupassa

Kuluttajien tulee saada tietää asiasta, jos tuotteen valmistuksessa käytetty maissi tai soija sisältää enemmän kuin 1 prosenttia geenitekniikalla muunnettua ainetta. Elintarvikeasioita käsittelevä EU-maiden tieteellinen komitea hyväksyi komission ehdotuksen. Asia vaatii ennen voimaantuloa vielä komission vahvistuksen.

Eräät ympäristö- ja kuluttajajärjestöt arvostelivat etukäteen sitä, että merkintävelvollisuus tulee vasta 1 prosentin pitoisuudessa. Niiden mielestä raja olisi tullut vetää 0,1 prosenttiin. Yhden prosentin rajaa perusteltiin sillä, että sitä vähäisempiä määriä geenimuunneltuja aineita voi joutua elintarvikkeisiin tarkoittamatta. Näin sellaista välttämään pyrkinyt valmistaja ei joudu vastuuseen, mikä voisi olla tilanne, jos ilmoitusvelvollisuus alkaisi esimerkiksi jo 0,1 prosentista.

Uusi säännös ei anna valmistajille oikeutta mainostaa tuotteitaan, että ne eivät sisällä geenimuunneltuja ainesosia.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.