EU rajoittaa Hollannin siipikarjan myyntiä lintuinfluenssan vuoksi

Hollannissa viranomaiset ovat alkaneet kartoittaa tilannetta muilla siipikarjatiloilla viikonvaihteessa paljastuneet lintuinfluenssatapauksen jälkeen.

Maa on myös kieltänyt kaikki siipikarjaan liittyvien tuotteiden kuljetukset sekä metsästyksen.  
Hyvin tarttuvaa H5N8-influenssavirusta löytyi Hekendorpin kylässä lähellä Utrechtia sijaitsevalta tilalta. Pääasiassa munia tuottaneen tilan kaikki 150000 eläintä tuhotaan tämän päivän aikana.  
Samaa virusta löytyi pari viikkoa sitten myös Saksasta. Tätä ennen virusta on tavattu vain Aasiasta.

Hollanti on merkittävä siipikarjatuotteiden viejä. Maasta toimitetaan ulkomaille esimerkiksi yli kuusi miljardia kananmunaa vuosittain.   
EU:n odotetaan tänään kieltävän Hollannin riskialueilta peräisin olevien siipikarjatuotteiden myynnin muihin EU-maihin ja unionin ulkopuolelle. Komission mukaan tämä on normaali käytäntö, kun lintuinfluenssaa havaitaan.  

Hollannin lintuinfluenssatapaus ei toistaiseksi anna aihetta erityistoimenpiteisiin Suomessa, kerrotaan Evirasta. Jaostopäällikkö Sirpa Kiviruusun mukaan normaali lintuinfluenssaseuranta on koko ajan käynnissä ja tilannetta muualla Euroopassa tarkkaillaan.

 Maailmalta raportoidut ihmisten sairastumiset lintuinfluenssaan ovat edellyttäneet hyvin läheistä kontaktia eläviin sairastuneisiin eläimiin, Kiviruusu muistuttaa. Kuluttajilla ei siten ole syytä huoleen.  
Myös Britanniassa on havaittu maan ensimmäinen lintuinfluenssatapaus vuosiin, kertoo BBC. Tautia on löytynyt Pohjois-Englannissa sijaitsevalta siipikarjatilalta, jossa kasvatetaan ankkoja.

 Viranomaisten mukaan löytyneestä taudista ei ole vaaraa ihmisille. Kaikki kyseisen tilan ankat lopetetaan ja alue tilan ympäriltä on eristetty. Viruksesta tiedetään toistaiseksi sen verran, ettei se ole H5N1-tyyppiä.  

Lue myös:

    Uusimmat