EU puuttuu laittomaan maahanmuuttoon

EU valmistautuu iskemään laajalla rintamalla laittomaan maahanmuuttoon, terrorismiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Yhdeksi pääaseeksi otetaan jäsenmaiden rajavalvonta, jonka yhteistyökykyä tehostetaan muun muassa uusien organisaatioiden ja erikoisyksiköiden avulla. Sen sijaan EU:n komission äskettäistä esitystä EU:n yhteisestä rajavalvonnasta ollaan työntämässä taka-alalle.

Luxemburgissa tänään kokoontuneet EU-maiden sisä- ja oikeusministerit hyväksyivät osaltaan puheenjohtajamaan Espanjan valmisteleman paketin, josta on määrä rakentua perusta laittoman maahanmuuton, terrorismin ja rikollisuuden vastaiselle taistelulle.

Paketin käsittely on yksi Espanjan Sevillassa juhannuksena pidettävän huippukokouksen tärkeimmistä aiheista.

Valvontayhteistyön keskeiseksi organisaattoriksi on nousemassa rajapäälliköiden ohjausryhmä, joka tukeutuisi työryhmiin sekä kansallisiin yhteyspisteisiin. Organisaation ytimeen nivoutuisi myös kattava tietojenvaihtojärjestelmä, riskianalyysien teko sekä koko toiminnan laadunhallinta.

Asiantuntijaryhmissä paneuduttaisiin paljolti tiettyihin sektoreihin. Kokouksessa esillä olleessa kaaviossa yhdeksi erilliskohteeksi nostettiin jo lentokenttien ongelmat.

Nopeita iskuja

Pakettiin on alustavana luonnoksena liitetty hanke nopean toiminnan yksiköstä, jota tarvittaessa käytettäisiin erityistehtävissä. Joukko koottaisiin eri jäsenmaista. Sen käytön tulisi kuitenkin perustua sen valtion pyyntöön, jonka alueelle operaatio kohdistuisi.

Hanke sisältää myös EU:n viisumipankin, jonka rekistereistä jäsenmaiden viranomaiset saisivat kattavat tiedot niin hyväksytyistä kuin hylätyistä viisumeista. Viisumien väärentämistä pyritään samalla vaikeuttamaan teknisin parannuksin. Tavoitteena on niin ikään yhtenäistää rajavalvojien koulutusta ja ammattivaatimuksia.

Henkilöstövaihto jäsenmaiden kesken otetaan käyttöön, mutta kunkin maan rajoilla ulkopuolelta tulevat vaihdokkaat toimisivat lähinnä avustavissa tehtävissä. Maiden välinen yhteistyö ulottuisi myös kalustoon, josta esimerkkinä ovat jo Suomen ja Ruotsin vuorottelevat rajalennot.

Puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa

Sisäministeri Ville Itälä (kok.) ilmaisi tyytyväisyytensä kokouksen tuloksiin ja hankkeen nopeaan etenemiseen.

Tyytyväisyys suuntautui samalla ratkaisuun, ettei komission ajatusta kokonaan yhteisestä EU:n rajavalvonnasta oteta tarkemmin käsiteltäväksi Sevillassa.

Suomi on vastustanut esitystä tiukasti vedoten muun muassa perustuslaillisiin ongelmiin. Paketissa on kuitenkin maininta mahdollisesta ylikansallista valvontajoukkoa koskevasta päätöksestä, mutta sen toteutumisen korostettiin olevan monen lukon takana.

EU-maissa arvioidaan tällä hetkellä olevan noin puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat