EU pohti energiapolitiikkaansa

Venäjän ja Ukrainan välinen kaasukiista paljasti EU:n energiapolitiikan haavoittuvuuden.

Venäjän ja Ukrainan kiista maakaasun toimituksista on paljastanut Euroopan unionin energiapolitiikan haavoittuvuuden.

Kaasutoimitusten kangerteleminen EU-maihin muistutti kouriintuntuvasti siitä, että monet jäsenmaat ovat suhteettoman riippuvaisia Venäjän kaasuvaroista. Lisäksi energiaongelmista kärsivät jäsenmaat eivät automaattisesti saa kriisitilanteissa apua muilta EU-mailta.

Osassa Itä-Euroopan jäsenmaita kaasutoimitukset vähenivät viime päivinä jopa 50 prosenttia.

Energiakomissaari Andris Piebalgs painottaa, että EU:n on nopeasti tehostettava omaa yhteistyötään energia-asioissa. Samalla energialähteitä on hajautettava niin paljon kuin mahdollista ja energiatehokkuutta nostettava.

EU:n tuore puheenjohtajamaa Itävalta ilmoitti myös tekevänsä energiasta yhden kautensa painopisteitä.

- Meidän on otettava opiksemme, painotti Itävallan energiaministeri Martin Bartenstein Pielbagsin kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Bartenstein kuitenkin uskoi, ettei kriisillä ole pitkäaikaisia vaikutuksia Eurooppaan. Hän huomautti, että Venäjä on ollut yli 40 vuotta luotettava energian toimittaja. Lisäksi kaasun hinta on Euroopassa sidottu öljyn hintaan, joten äkillisiä muutoksia siihen ei todennäköisesti ole odotettavissa.

Poliittisesti arka aihe

EU-maiden asiantuntijat ovat pohtineet energiapolitiikkaa tänään Brysselissä.

Komissio jatkaa tapaamisen pohjalta uudistusesitysten valmistelua. Konkreettisia esityksiä odotetaan maaliskuun huippukokoukseen mennessä.

Tällä hetkellä kukin jäsenmaa vastaa itse energiasaantinsa turvaamisesta. Teknisesti EU-maat voisivat kuitenkin helposti sopia esimerkiksi avunantovelvoitteesta energiakriisissä.

Poliittisesti tämä on tosin hankalaa, sillä moni maa haluaa pitää energiavaransa tiivisti omissa käsissään. Asiaa on väläytelty EU:ssa useita kertoja, mutta idea on aina tyssännyt jäsenmaiden vastustukseen.

Myöskään energialähteiden nopea hajauttaminen ei ole helppoa. Varsinkin kaasun osalta Venäjä pysynee vastaisuudessakin merkittävänä toimittajana.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat