EU perustaa pakolaisrahaston

Pitkään vireillä ollut EU:n pakolaisrahastohanke vahvistettiin tänään sisäministerien kokouksessa. Rahasto sisältyy viime vuonna pidetyn Tampereen EU-huippukokouksen päätöksiin. Sisäministeri Ville Itälän mukaan Suomi saa rahastosta 2,7 miljoonaa euroa eli noin 16 miljoonaa markkaa.

Rahasto on kooltaan 216 miljoonaa euroa viiden vuoden aikana. Potista kymmenen miljoonaa euroa varataan vuosittain yllättäviä pakolaisaaltoja varten. Tällöin rahaa voidaan käyttää esimerkiksi kiireellisissä evakuointioperaatioissa. Ratkaisu takaa jokaiselle maalle vähintään 1,5 miljoonaa euroa. Sen lisäksi maat saavat rahoitusta suhteessa sen mukaan, miten paljon niillä on turvapaikkaa tai muuta suojelua hakevia ihmisiä.

Vuoden 1998 hakijamäärien perusteella Suomi saa noin 2,7 miljoonaa euroa. Jako tapahtuu siten, että ensimmäisenä vuonna summa on puoli miljoonaa euroa ja pienenee sen jälkeen asteittain. Suomi toivoi saavansa hieman suuremman kokonaisosuuden eli noin 3,3 miljoonaa. Rahaston tarkoituksena on jakaa pakolaisten vastaanotosta koituvia kuluja jäsenmaiden kesken. Lisäksi rahastosta voidaan myöntää komission aloitteesta varoja tutkimukseen, pilottihankkeisiin, jäsenmaiden väliseen kokemuksenvaihtoon ja tekniseen apuun.

EU:n komissio järjestää ensi viikolla kokouksen, jossa käyttökohteita yksilöidään tarkemmin. Jäsenvaltiot voivat esittää tällöin toiveitaan. Suomessa rahoja voidaan käyttää esimerkiksi pakolaisten työ- ja opiskelutoiminnan edistämiseen. Ensimmäiseen EU-ministerikokoukseensa osallistunut Ville Itälä totesi, että rahaston tarkoituksena on helpottaa niiden maiden taakkaa, joihin kohdistuu suurimmat paineet.

-Tietysti tuki suunnataan sinne, missä turvapaikan hakijoiden määrä on suurin, Itälä sanoi. Saksa tulee saamaan suurimman yksittäisen summan rahastosta, koska sillä on eniten turvapaikan hakijoita.

Romanian ja Bulgarian viisumivapaus siirtyi

Sisäministerit keskustelivat myös esityksestä vapauttaa viisumipakko mm. Romanian ja Bulgarian osalta, mutta päätöksiä ei tehty. EU:n parlamentilta pyydetään asiasta uutta lausuntoa, koska esitystä on muutettu. Monissa jäsenmaissa, erityisesti Saksassa ja Belgiassa on esiintynyt epäilyjä Romanian ja Bulgarian osalta.

-Katsottiin kuitenkin, että Romanialla ja Bulgarialla on EU:n hakijamaina sellainen asema, että Suomikin voisi lähteä mukaan puheenjohtajan ehdotukseen, Ville Itälä sanoi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat