EU patistelee mallisuojaan

EU:n komissio on huomauttanut kymmentä jäsenmaata siitä, etteivät ne ole panneet toimeen mallisuojaa koskevaa direktiiviä. Suomi on huomautettujen joukossa.

Komissio muistutti tänään Brysselissä, että jäsenmaat hyväksyivät jo vuonna 1998 direktiivin, joka piti niveltää kansalliseen lainsäädäntöön viime vuoden lokakuun loppuun mennessä. Direktiivissä määritellään muun muassa edellytykset mallisuojalle. Suojan kestoaika rajataan vähintään viideksi ja enintään 25 vuodeksi.

Oikeuksien omistajalle annetaan samalla selkeät yksinoikeudet. -Korkeatasoisen suojan varmistaminen rohkaisee omalta osaltaan investoimaan teolliseen tuotantoon, komissio perustelee. Mikäli mallisuojaa koskevaa direktiiviä ei panna täytäntöön, komissio voi viedä asian EY:n tuomioistuimeen. Suomen lisäksi huomautuksen saivat Ruotsi, Belgia, Saksa, Kreikka, Espanja, Luxemburg, Hollanti, Itävalta ja Portugali.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat