EU-parlamentti haluaa tarkennuksia satamadirektiiviin

Euroopan parlamentti esittää muun muassa, että luotsaustoiminta jätetään direktiivin ulkopuolelle.

EU-parlamentti on esittänyt lukuisia tarkistuksia unionimaiden liikenneministerien esittämään satamapalveludirektiiviin.

Ministerineuvoston ehdotuksen mukaan laivanvarustamoille annettaisiin niin sanottu rahdin itsekäsittelyoikeus, jonka myötä varustamojen palveluksessa oleva henkilöstö saa hoitaa laivojen lastauksen ja lastin purkamisen ilman erillisiä ahtausyhtiöitä. Lisäksi ministerineuvosto ehdotti luotsaustoiminnan avaamista vapaalle kilpailulle.

EU-parlamentin mukaan rahdin itsekäsittelyoikeus tulisi rajata merenkulkumiehistöön, sillä muuten direktiivi voisi johtaa satamissa sosiaalisesti kestämättömään halpatyövoiman käyttöön. EU-parlamentti esitti myös, että luotsaustoiminta jätetään direktiivin ulkopuolelle, koska merenkulun turvallisuuden vuoksi luotsaustoimintaan ei voi soveltaa samoja kilpailuperiaatteita kuin muihin satamapalveluihin.

Jos EU-maiden liikenneministerit eivät hyväksy parlamentin esittämiä tarkistuksia sellaisenaan, alkaa toimielinten välillä sovittelumenettely ratkaisun löytämiseksi.

Liikenneministerien satamapalveludirektiiviesitystä on vastustettu kaksipäiväisellä mielenilmauslakolla niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Tavarakuljetukset ovat pysähdyksissä vielä tänään. Matkustajaliikenteeseen lakko ei vaikuta.

"Huonolta kuulostaa"

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton mukaan parlamentin muutosesitykset muuttavat direktiiviä parempaan suuntaan. Liitto katsoo kuitenkin, että itsekäsittelyoikeuden myöntäminen laivojen miehistöille heikentää edelleen kohtuuttomasti satamatyöntekijöiden asemaa.

- Huonolta kuulostaa, mutta on tämä joka tapauksessa parempi ehdotus kuin ministerineuvoston kesäkuinen esitys, toteaa sihteeri Juhani Keinänen AKT:sta.

Työntekijäjärjestöjen mukaan direktiiviesitys uhkaa työpaikkojen ohella myös ympäristöä ja työturvallisuutta, jos sataman olosuhteita tuntemattomat työntekijät joutuvat vastaamaan rahdin käsittelystä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat