EU-paljastuskirja suomii Liikasta

EU:n väärinkäytösten paljastajana tunnettu hollantilainen EU-virkamies Paul Van Buitenen arvostelee uudessa kirjassaan, Euroopan salaiset kansiot, myös komissaari Erkki Liikasta. Paul van Buitenen ´in mielestä Liikanen ei tehnyt voitavaansa komission sotkujen selvittämiseksi. Van Buitenen ´in kirjan suomenkielinen versio julkistetaan huomenna Helsingissä.

Paul van Buitenen´in paljastukset saivat aikaan tapahtumien vyöryn joka johti edellisen komission eroon vuosi sitten. Pahimman ryöpytyksen sekä van Buitenen´ilta että ulkopuoliselta tutkimusryhmältä sai Edit Cresson.
Erkki Liikasen asioista ulkopuolinen selvitysryhmä ei löytänyt huomautettavaa.
Van Buitenen soimaa kuitenkin Liikasta siitä, että tämä ei reagoinut kun van Buitenen yritti aluksi selvittää väärinkäytöksiä komission sisällä.

Buitenen sanoo, että hän kirjoitti muistion suoraan komissaari Gradinin ja komissaari Liikasen kabineteille. sekä kohteliaisuussyistä myös komissaari van den Broekin kabinetille. ainoa seuraus oli kutsu, jossa pyydettiin Buitenenia selvittämään asiaa komisaari van den Broekin kabinetille.
Van Buitenen väittää myös, että Liikanen ja kaikki muut komissaarit tiesivät eräillä osastoilla rehottaneista vääryyksistä, mutta eivät tehneet mitään.

Liikanen ei kommentoi


Liikanen ei tänään halunnut kommenoida kirjan väitteitä. Hän ei halua kaivella vanhoja, selvitettyjä asioita.
Kirja nostaa parikin kertaa esiin myös Erkki Liikasen vaimon Assi Liikasen ympärille syntyneen kohun. Epäilyt liityivät rouva liikasen työhön Stakesissa.

Jälkeenpäin kävi ilmi, että järjestö, jonka palveluksessa Liikasen vaimo tuohon aikaan toimi, oli solminut komissin kanssa peräti kuusi sopimusta, joiden yhteissumma oli lähes kaksi miljoonaa euroa. Kaikki kuusi sopimusta oli tehty Liikasen komissaariksi tulon jälkeen. Kirja jättää kuitenkin mainitsematta, että vihjailu on todistettu perättömäksi. Komissaarien tekemisiä tutkinut ryhmä totesi, että Assi Liikasen työ Stakesissa oli täysin riippumatonta hänen komissaarimiehensä työstä.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat