EU-opetusministerit: Opiskelijoille lisää liikkuvuutta

EU-maiden opetusministerit sopivat tänään Tampereella perustavansa seurantaryhmän tarkkailemaan Euroopan korkeakoulujärjestelmien kehitystä helpommin vertailtaviksi. Tavoitteesta sovittiin kesäkuussa Bolognassa järjestetyssä yliopistoväen ja ministerien kokouksessa, ja seuraava vastaava kokous pidetään vuonna 2001 Prahassa. Seurantaryhmän on määrä aloittaa toimintansa ennen sitä, kertoi opetusministeri Maija Rask epävirallisen ministerikokouksen tiedotustilaisuudessa.

Opetusministeri Maija Rask

EU:n uusi koulutuskomissaari Viviane Reding vakuutti puolestaan komission ryhtyvän käytännön toimiin opiskelijoiden liikkuvuuden helpottamiseksi.
-Minun tapanani ei ole puhua vaan toimia ja saada tuloksia, painotti Reding ja luonnehti itseään aktiiviseksi poliitikoksi.
Hän kertoi ilmoittaneensa ministereille jo päivämäärät, jolloin aikoo esitellä näille eri suunnitelmiaan. Takarajat sitovat komissaaria itseään, ja antavat jäsenmaille mahdollisuuden valmistautua hankkeisiin, hän selitti.
-Seuraavan viiden vuoden aikana haluan saavuttaa hyvin selvää edistystä tiedon Euroopan ja nuorten Euroopan rakentamisessa, hän lupasi.

Joustavuutta kyllä, harmonisaatiota ei

Sekä Rask että Reding korostivat, ettei päämääränä ole kokonaan harmonisoida eurooppalaista tutkintojärjestelmää, vaan helpottaa siirtymistä eri järjestelmistä toisiin. Rask vakuutti jälleen kerran, että Suomella ei ole esimerkiksi minkäänlaista aietta seurata eurooppalaista suuntausta ja sulauttaa ammattikorkeakouluja yliopistolaitokseen. Reding vakuutti eri järjestelmien erilaisuuden olevan ennen muuta mahdollisuus ja rikkaus, ei uhka. Euroopan rikkautena. Hän uskoo, että jatkossa EU-kansalaiset ja varsinkin opiskelijat hyödyntävät yhä enemmän maanosansa monipuolisuutta.
-Uskon että opinnot aloitetaan yhdessä maassa, niitä jatketaan toisessa ja ne lopetetaan kolmannessa, Reding sanoi.

EU-tukea Itä-Timorin koulutukselle?

Komissaari lupasi viedä eteenpäin myös opetusministerien toiveen siitä, että Euroopan unioni avustaisi itsenäistymässä olevan Itä-Timorin koulutusjärjestelmän rakentamista. Asian otti ministerikokouksessa esille Itä-Timorin entisen siirtomaaisännän, seuraavan EU-puheenjohtajamaan Portugalin edustaja.
-Jos itätimorilaiset haluavat olla itsenäisiä, se voi onnistua vain koulutuksen avulla, totesi Reding. Hän huomautti, ettei saarella tähän mennessä ole ollut toimivaa koulutusjärjestelmää.
(MTV3-STT)

Miten saada korkeakoulututkinnot vertailukelpoisiksi? Tuula Malinin jutussa kommentoivat vararehtori Marja Jylhä, opetusneuvos Anita Lehikoinen ja opetusministeri Maija Rask. (1.50)

Lue myös:

    Uusimmat