EU nostaisi matkustajien tullittoman tuonnin rajaa

Viiniä saisi komission direktiiviesityksen mukaan vastedes tuoda EU:n ulkopuolisista maista neljä litraa nykyisen kahden litran sijaan. Oluen tuonnille tulisi puolestaan 16 litran yläraja.

EU:n ulkopuolelta saa vastedes tuoda tullitta matkatavaraa hieman entistä enemmän, jos EU-komission direktiiviesitys menee läpi. Yleinen verovapaan tuonnin arvoraja nousisi lentomatkustajilla nykyisestä 175 eurosta 500 euroon ja muilla tavoin matkustavilla 220 euroon.

Komissio esittää muutoksia myös alkoholin ja tupakan tuontirajoihin. Viiniä saisi vastedes tuoda EU:n ulkopuolisista maista neljä litraa nykyisen kahden litran sijaan. Sen sijaan oluen tuonnille tulisi kaikissa EU-maissa 16 litran yläraja.

Komissio perustelee alkoholin tuonnin määrällisiä rajoituksia sillä, että yhteisön rajanaapureihin kuuluvat nykyisin muun muassa Venäjä, Ukraina ja Valko-Venäjä. Niiden hintatasot voivat poiketa merkittävästi jäsenmaiden hintatasoista.

Suomessa oluen 16 litran määrärajoitusta on poikkeuksen nojalla sovellettu jo nyt, joten meillä ehdotettu direktiivi vain vakiinnuttaisi nykytilanteen.

Suomen kannalta oluen matkustajatuonnin määrällinen rajoittaminen on tärkeää, sillä jos tuontia rajoittaisi vain matkustajatuonnin nykyinen 175 euron arvoraja, nykyisellä Venäjän hintatasolla rajan yli voisi tuoda veroja ja tulleja maksamatta noin 200 litraa olutta. Sillä olisi jo tuntuvaa vaikutusta kotimaan markkinoiden kannalta.

Viinin tuontimäärän korotuksella sen sijaan ei uskota olevan merkittäviä vaikutuksia, sillä matkailijat tuovat EU:n ulkopuolelta Suomeen viiniä suhteellisen vähän.

Tupakkatuotteiden tuonnin enimmäismäärät pysyisivät EU:n komission esityksessä ennallaan. Toisaalta jäsenmaat voisivat halutessaan soveltaa muuten kuin lentämällä saapuviin matkustajiin alempia rajoituksia.

Valtioneuvosto antoi direktiiviesityksen tiedoksi eduskunnalle tänään. Hallitus arvioi, että esitetyillä muutoksilla ei olisi Suomessa isoja taloudellisia vaikutuksia.

Sähköinen tullaus tekee tuloaan

EU:n komissio haluaa, että EU-maiden tulliviranomaiset siirtyvät jatkossa täysin sähköiseen tiedonvaihtoon. Tavoitteena on tehostaa tullien toimintaa ja sujuvoittaa myös EU:n ulkopuolisten maiden kanssa käytävää tavarakauppaa.

EU-maiden kansalliset tullimenettelyt perustuvat jo pääsääntöisesti sähköiseen menettelyyn. Vastedes tieto kulkisi sähköisesti myös EU-maiden kesken sekä kolmansia maita edustavien tuojien ja viejien välillä.

EU-komission arvio on, että hankkeesta koituisi yhteisölle ja jäsenvaltioille vuoteen 2013 mennessä kuluja keskimäärin 130-160 miljoonaa euroa vuodessa. Siinä vaiheessa kun sähköinen tullijärjestelmä saadaan kunnolla toimimaan, siitä pitäisi kuitenkin kertyä kaupan toimijoille vuosittain huomattavia säästöjä.

Suomen tullilaitokselle hanke maksaisi alustavien laskelmien mukaan vuosina 2006-2013 noin 24,3 miljoonaa euroa, mistä vajaat 15 miljoonaa kertyisi nykyisten tietojärjestelmien uusimisesta ja muuttamisesta. Suurin osa kuluista on jo otettu huomioon tullilaitoksen kehittämissuunnitelmissa.

Suomalaisille yrityksille sähköiseen tullijärjestelmään siirtymisen on arvioitu maksavan noin 29 miljoonaa euroa. Kustannukset koostuvat tietojärjestelmien muutoksista ja ylläpidosta sekä työmäärän lisäyksistä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat