EU:n Venäjä-pakotteet täysillä käynnissä – tehoa ei vain näy

Vaikka EU:n Venäjää vastaan asettamat pakotteet ovat iskeneet Venäjän talouteen, niillä ei ole ollut toivottua vaikutusta Venäjän toimiin Ukrainassa

Asiaa arvioi Ulkopoliittisen instituutin pakoteseminaarissa Helsingissä puhunut osastopäällikkö Terhi Hakala ulkoministeriön itäosastolta.

Krim on yhä Venäjän hallinnassa, ja Itä-Ukrainan tulitauko pitää vain huterasti. Hakalan mukaan vika ei ole silti pakotteissa.  

–Kun EU ja Yhdysvallat julistivat ensimmäiset pakotteensa, Venäjällä rehvasteltiin pakotelistalle pääsemisellä. Enää ei naurata heitäkään. Ei ole merkkejä siitä, että EU:ssa olisi vielä kyllästytty pakotteisiin, Hakala sanoo. 

Hänen mukaansa Venäjä ei odottanut EU:n pysyvän näin pitkään yhtenäisenä pakoteasiassa. Hakala ei tosin halunnut kommentoida, miten suuri uhka EU:n yhtenäisyydelle Unkarin ja Kreikan muita EU-maita Venäjä-myönteisemmät hallitukset ovat.  

Ei apua Venäjän omaan tuotantoon  

Samassa seminaarissa puhuneen Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen tutkimuspäällikön Iikka Korhosen mukaan selvästi pakotteita enemmän Venäjän taloutta on kurjistanut öljyn hinnan lasku.

Öljyn hinta ja ruplan arvo ovat kulkeneet lähes käsi kädessä. Rupla romahti öljyn hinnan pudottua jyrkästi ja on sittemmin elpynyt öljyn hinnan mukana.  

Tämän vuoksi Venäjän talous myös toipuisi nopeammin, jos öljyn hinta kääntyisi jyrkkään nousuun. 

Silti myös Korhosen mukaan pakotteet ovat lisänneet Venäjän talouskurjuutta.  

– Pakotteiden vaikutusten tarkka arvioiminen on vaikeaa, sillä Venäjän talous oli heikentynyt parin vuoden ajan jo ennen niiden langettamista. 

Venäjä on väittänyt EU:n pakotteiden ja maan omien vastapakotteiden lisäävän välillisesti Venäjän kotimaista tuotantoa. Korhosen mukaan esimerkiksi elintarvikesektorilla tällaista ei ole nähtävissä. 

– Joillain teollisuuden aloilla Venäjällä oli viime vuonna kasvua, mutta monet niistä liittyivät aseiden ja puolustustarvikkeiden tuotantoon. 

Korhosen mukaan kovimmin pakotteet ovat rankaisseet venäläisiä kotitalouksia.  

Lue myös:

    Uusimmat