EU:n vastarannankiiski äänestää talouskurista

Irlannissa on parhaillaan menossa kansanäänestys sopimuksesta, jolla pyritään tiukentamaan EU-maiden talouskuria. Mielipidemittaukset enteilevät, että sopimus hyväksyttäisiin. Äänestysvilkkaus kuitenkin ratkaisee lopullisen tuloksen.

Irlannin kansanäänestyksillä on ollut tapana järisyttää EU:ta. Peräti kahdesti EU-äänestyksen tulos on ollut ensin tiukka "ei" ja vasta toisella äänestyskerralla "kyllä". Tällä kertaa irlantilaisten kielteinen kanta ei kaataisi koko sopimusta, sillä tämä sopimus ei vaadi toteutuakseen kaikkien EU-maiden mukaantuloa.

Mutta jos irlantilaiset äänestäisivät "ei", se olisi uusi takaisku euro-alueelle. Sen vuoksi Irlannin äänestys kiinnostaa koko Eurooppaa.

Mielipidemittausten mukaan irlantilaiset hyväksyvät sopimuksen tänään selvin lukemin. Kyselyihin ei kuitenkaan uskalleta täysin luottaa, koska ne ovat pettäneet aiemmin. Ratkaisevaa on se, moniko sopimuksen hyväksyvä vaivautuu äänestyspaikalle.

Vaalihuoneet sulkeutuvat puoliltaöin Suomen aikaan, ja silloin saadaan ovensuukyselyjen tuloksia. Itse vaalitulos selvinnee huomenna aamupäivällä.

Irlanti tarvitsee lisää lainaa

Irlanti tietää tarvitsevansa lisää lainaa jo ensi vuonna. Rahat on määrä saada kohtuuhintaan normaaleilta, kaupallisilta markkinoilta.

Mutta jos Irlanti jäisi talouskurisopimuksen ulkopuolelle, sen taloudellinen uskottavuus heikkenisi ja siltä vaadittavat lainakorot nousisivat pilviin.

Irlantihan on saanut EU:lta ja IMF:ltä Kreikan tapaan tukilainapaketin.

Jos Irlanti jäisi taloussopimuksen ulkopuolelle, tämäkin mahdollisuus sulkeutuisi jatkossa, sillä kriisirahastosta jaetaan lainaa jatkossa vain sopimuksen hyväksyneille maille.

"Ei"-vastaus tekisi myös ulkomaiset investoijat levottomaksi, ja se vaikuttaisi muun muassa työpaikkojen määrään.

Näistä syistä enemmistö irlantilaisista on kertonut kallistuneensa sopimuksen kannalle, vaikka jatkuva vyönkiristäminen harmittaakin.

Irlanti ei ole Kreikka

Irlantilaisille on hyvin tärkeää, että heidän tilannettaan ja käyttäytymistään ei verrata Kreikkaan. Irlannin taloushan romahti, kun asuntolainakupla puhkesi ja syntyi pankkikriisi, jota valtio lähti pelastamaan. Ongelman ydin on siis hyvin erilainen kuin Kreikalla.

Irlanti on noudattanut pilkulleen EU:n ja IMF:n sille sanelemia lainan ehtoja, ja nyt talous on kasvussa. Tilanne on paljon valoisampi kuin Kreikalla, sillä investointeja saadaan mukavasti ja vienti on lähtenyt vetämään.

Vaikka jopa 50 000 irlantilaista ja iso joukko uusista EU-maista saapuneita on lähteneet vihreältä saarelta muualle työnhakuun, työttömyys pysyy 14 prosentissa.

Kotitalouksien velkaantumistilanne on paha. Asuntovelallisista useammalla kuin joka kymmenellä on maksuja rästissä. Asuntojen arvosta on leikkautunut pois puolet, joten monet ovat jääneet kotiensa vangeiksi.

Irlantilaisten sietokyky on kuitenkin suuri, eikä täällä lähdetä helposti kaduille. Kreikkaan verrattuna tilannetta helpottaa sekin, että Irlannissa vyötä on kiristetty pikku hiljaa, ja vaikutukset ovat tuntuneet asteittain.

Vesimaksu raivostuttaa

Mutta kyllä irlantilaisetkin saa suuttumaan. Tukilainan ehtona tuleva vesimaksu on raivostuttanut saarelaiset. Irlannissa ei ole koskaan maksettu vedestä, vaan sitä on pidetty kansalaisoikeutena.

Vesimittareiden asentaminen on siis jotain ennen kuulumatonta.

EU:n ja IMF:n ehtojen mukaisesti Irlannissa on lisätty muitakin veroja ja maksuja. Esimerkiksi jokainen jääkaappikunta joutuu maksamaan 100 euroa vuodessa kotitalousveroa. Noin puolet protestoi ja on jättänyt maksun maksamatta.

Lue myös:

    Uusimmat