EU:n valtuuskunta tapasi Sharonin

EU:n ulkopoliittinen edustaja Solano on tavannut tänään Israelin pääministerin Ariel Sharonin.

Javier Solana, kasvokuva

EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana tapasi tänään Israelin pääministerin Ariel Sharonin, kertoi uutistoimisto AFP. Nimettöminä pysytelleiden EU-lähteiden mukaan Solana korosti Sharonille, että palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin piiritys on lopettava niin pian kuin mahdollista.

Kaksikon tapaaminen kesti runsaan tunnin ja virkamieslähde kuvasi sitä "työtapaamiseksi". Lähteen mukaan Solana oli syvästi järkyttynyt nähtyään millaisissa oloissa Arafat joutuu elämään saarretussa päämajassaan Ramallahissa. Solana tapasi Arafatin jo eilen yhdessä matkakumppaninsa, EU:n Lähi-idän erityislähettilään Miguel Angel Moratinoksen kanssa.

Arafatin tapaamisen jälkeen Moratinos ja Solana keskustelivat myös Israelin ulkoministerin Shimon Peresin ja puolustusministerin Binyamin Ben-Eliezerin kanssa. Moratinos ja Solana lähtivät tänään Jerusalemista kohti Tukholmaa. EU-lähteiden mukaan heidän aikomuksenaan ei ole palata Lähi-itään lähiaikoina.

Cem ja Papandreou myös välittäjinä


Myös Turkin ulkoministeri Ismail Cem ja hänen kreikkalainen kollegansa George Papandreou ahkeroivat tänään Lähi-idän rauhan välityspuuhissa. Kaksikko tapasi sekä Sharonin että Arafatin. Myöhemmin illalla ulkoministerien on määrä käydä vielä Israelin ulkoministerinShimon Peresin pakeilla.

Arafat toisti myös Cemille ja Papandreoulle vaatimuksensa Israelin joukkojen täydellisestä vetäytymisestä palestiinalaisalueilta. Sharonin kanssa ulkoministerit puolestaan keskustelivat Arafatin päämajan saarrosta ja Jeesuksen Syntymäkirkon piirityksestä Betlehemissä. Cemin ja Papandreoun yhteisvierailun on tarkoitus omalta osaltaan odottaa, että kaksi toisiinsa pitkän aikaa vihamielisesti suhtautunutta kansakuntaa voi toimia rauhanomaisesti yhdessä.

(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat