EU:n valtuuskunta keskusteli Algeriassa

Yksi ihminen sai surmansa ja yli 20 loukkaantui pommiräjähdyksessä Algerian pääkaupungissa Alger'ssa. Pommi räjähti tänään samaan aikaan kun Euroopan unionin edustajat keskustelivat hallitusviranomaisten kanssa maan väkivaltaisuuksista. EU:n edustajat kertoivat käyneensä "äärimmäisen hyödyllisiä" keskusteluja monista kysymyksistä Algerian ulkoministerin Ahmed Attafin kanssa.

Tapaaminen oli Britannian apulaisulkoministeri Derek Fatchettin mukaan pitkä ja hedelmällinen; se kesti kaksi tuntia eli tunnin odotettua pitempään.
-Me olemme keskustelleet suuresta joukosta kysymyksiä: turvallisuudesta, ihmisoikeuksista, Algerian ja Euroopan unionin komission välisestä yhteistyöstä, ja olemme keskustelleet humanitaarisista kysymyksistä. Havaitsimme tapaamisen äärimmäisen hyödylliseksi, Fatchett kertoi lehtimiehille.

Itävallan apulaisulkoministeri Benita Ferrero-Waldner korosti, että tapaamisesta kehkeytyi hyvä vuoropuhelu, mitä hän piti hyvin tärkeänä. Luxemburgin apulaisulkoministerin Georges Wohlfartin mukaan ilmapiiri oli hyvin rauhallinen.

EU selvittää mahdollisuuksia

EU:n valtuuskunnan tarkoituksena on selvittää, voiko EU toimia rakentavasti Algerian sisällissodan päättämiseksi. Myös EU:n komission varapuheenjohtaja Manuel Marin osallistui keskusteluihin. EU:n edustajat saapuivat vuorokauden mittaiselle neuvottelumatkalle Algeriaan eilisiltana. Tarkoituksena on keskustella hallituksen, opposition, toimittajien ja riippumattomien asiantuntijoiden kanssa. Neuvotteluissa pohditaan, kuinka EU voisi auttaa joukkomurhien lopettamisessa.

Algeria lievensi siten aiempaa tiukkaa kantaansa, jonka mukaan murhien tutkiminen olisi puuttumista Algerian sisäisiin asioihin. Algerian mukaan keskustelujen asialistalla on pyrkimys löytää keinoja, joilla puretaan "Euroopassa toimivia terroristiverkostoja". Nuo verkostot toimittavat Algerian hallituksen mukaan ääri-islamilaisia aineksia taistelemaan Algeriaan.

Sanomalehdet kertoivat tänään, että ainakin 33 ihmistä surmattiin eilen eri puolilla Algeriaa. Surmattujen joukossa oli viisi erään aseistautuneen joukkion jäsentä, joita etsittiin osallistumisesta iskuun Frendan alueella. Lisäksi Bouiran alueella hyökättiin kuorma-autoa vastaan ja kaksi pommia räjähti Medean alueella.

Lehtitietojen mukaan joulukuun lopulla alkaneen muslimien pyhän kuukauden Ramadanin aikana on kuollut yli 1 500 ihmistä. Algerian viranomaisten mukaan luku on noin 300. Hallitus syyttää veriteoista äärimuslimeja, mutta julkisuuteen on tullut myös tietoja, joiden mukaan hallitus olisi osallisena murhiin.

Kaiken kaikkiaan Algerian sisällissodassa on kuollut noin 80 000 ihmistä. Levottomuudet alkoivat, kun Algerian hallitus keskeytti vuonna 1992 vaalit, jotka muslimit olivat voittamassa.
(STT-AFP-Reuters-DPA)


Lue myös:

    Uusimmat