EU:n valtiovarainministerit haluavat rajoittaa verokilpailua

EU:n valtiovarainministerit haluavat rajoittaa epätervettä verokilpailua eli yritysten ja pääomien houkuttelemista EU:n muista jäsenmaista edullisen verolainsäädännön avulla.

Tämänpäiväisen keskustelun pohjana oli komission ehdotus, jonka mukaan tiedonkulkua yli kansallisten rajojen olisi parannettava verovilpin estämiseksi. Tällä haavaa veroviranomaiset eivät yleensä saa tietoja korkotuloista, joita oman maan kansalaiset nostavat ulkomailla. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö totesi, että verokilpailun estäminen kiinnostaa Suomea. -Erikoistarjoukset verotuksessa pitäisi saada pois, Niinistö sanoi.

EU-komissaari Mario Montin ehdotuksen mukaan EU-maiden olisi vältettävä sellaista verolainsäädäntöä, joka suosii ulkomaalaisia tai ulkomaista pääomaa. Monti on laatinut ehdotuksensa yhdessä eri jäsenmaiden asiantuntijoiden kanssa.

Monikansallisten yhtiöiden tulo EU:hun on kytköksissä mahdollisuuksiin saada erilaisia tukia ja veroetuisuuksia. Valtiovarainministeri Niinistön mukaan EU:n komission ehdotus on Suomen kannalta "neutraali" eikä olennaisesti vaikuta Suomen verolainsäädäntöön.
STT

Lue myös:

    Uusimmat