EU:n työasiantuntijat kokoontuvat Helsingissä

Ihmisten työaikaa halutaan järjestellä vastaamaan paremmin yhteiskunnassa ja taloudessa tapahtuvia muutoksia. Maailma muuttuu nopeasti, ja tiukasti säädelty päivittäinen työaika vastaa yhä harvemman yrityksen tai asiakkaan tarpeita. Muutospaineita ja keinoja niihin sopeutumiseen pohditaan huomenna ja ylihuomenna Helsingissä järjestettävässä työaikakonferenssissa.

Säännöllinen kahdeksan tunnin työpäivä ja 40-tuntinen työviikko alkavat olla monen osalta historiaa. Joustoa haluavat myös monet työntekijät, joiden perhe-elämä, opiskelu ja vapaa-ajan viettotavat ovat muuttuneet. Erityisesti vaatimukset 35-tuntiseen työviikkoon siirtymiseen ja työn jakamiseen ovat voimistuneet useissa Euroopan maissa.

Työministeriön järjestämä EU-puheenjohtajuuteen liittyvä tapahtuma tuo Finlandia-taloon noin 180 asiantuntijaa, jotka edustavat EU:n jäsenmaiden hallituksia, työmarkkinajärjestöjä ja alan johtavia tutkimuslaitoksia. Keskeisenä teemana on työajan uudelleenorganisointi siten, että kaikkien osapuolten tarpeet pystyttäisiin toteuttamaan. Yritysten, yhteisöjen ja työntekijöiden etujen ohella ratkaistavana ovat työttömyys ja mm. työajan jakamisen kustannukset.

Keinot puntarissa

Konferenssin tavoitteena on vertailla eri maiden kokemuksia ja keksiä uusia lääkkeitä ongelmiin. Työaikakokeilut ovat lisääntyneet vauhdilla useissa EU-maissa. Suomalaisilla on tarjottavana mm. 6+6 tunnin työaikamalli, vuorotteluvapaa ja osa-aikalisä.

Kuumin kysymys lienee yleinen viikkotyöajan lyhentäminen, josta syntyneet kiistat estävät mm. Ranskan työministerin saapumisen Helsinkiin. Ranska on siirtymässä vuodenvaihteessa 35-tuntiseen työviikkoon, ja uusinta lakipakettia ollaan säätämässä mielenosoitusten keskellä. Asia on ollut pitkään myös suomalaisten palkansaajajärjestöjen vaatimuslistalla. Vastaavia hankkeita on vireillä Italiassa, Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa. Englanninkielisissä maissa työajat ovat puolestaan pitenemässä.

Konferenssi koostuu asiantuntijoiden alustuksista ja keskustelusta. Ensimmäisenä päivänä puheenvuoroja käyttävät mm. varapääjohtaja Odile Quintin Euroopan komission työmarkkina- ja sosiaaliasioiden pääosastosta sekä arvostettu saksalainen professori Gerhard Bosch. Konferenssin avaa työministeri Sinikka Mönkäre. Huomisen kaksi pääteemaa ovat työaika, kilpailu ja joustavuus sekä työajan ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Tiistaina käsitellään työajan ja työttömyyden välistä suhdetta. Mm. Euroopan työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat lähettäneet edustajansa panelikeskusteluun työllisyyden kannalta parhaista työaikajärjestelyistä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat