EU:n turvatakeista tulee uusi ehdotus

Suomen vaatimus muuttaa Euroopan unionin puolustuksen turvatakuita johtaa uuteen ehdotukseen. Uutta ehdotusta odotellaan jo huomiseksi.

Puheenjohtajamaa Italialta odotetaan uutta esitystä, joka ottaa huomioon Suomen ja kolmen muun liittoutumattoman näkemyksen. Ulkoministeri Erkki Tuomioja ennakoi, että uusi muotoilu tulee huomenna.

-Tämä ei välttämättä ratkea puheenjohtajan ehdotuksella, vaan asiasta käydään varmaankin viikonloppuna paljonkin keskustelua, Tuomioja sanoi Brysselissä.

Tuomioja kertoi, että 15 jäsenmaan ja tulevien EU-valtion ulkoministerien keskustelussa liittoutumattomien neljän maan näkemys sai paljon tukea. - Puheenvuoron käyttäneistä enemmistö osoitti ymmärrystä ja oli valmis hyväksymään neljän maan esittämän muotoilun. Mutta oli myös niitä, jotka eivät pitäneet sitä mahdollisena.

Kokouslähteiden mukaan vastaan olivat Belgia, Espanja, Kreikka, Luxemburg, Romania ja Portugali sekä EU-komissaari Michel Barnier ja Euroopan parlamentin edustaja. Suuret jäsenmaat eivät käyttäneet puheenvuoroa.

-Kolme suurta maata - britit, Ranska ja Saksa - olivat valinneet sen, että he eivät nyt enää välitä osallistua rahvaan kanssa keskusteluun, Tuomioja sanoi.

Tuomioja tulkitsi vaiteliaisuutta siten, että kolmikko on näkemyksissään todennäköisesti samoilla linjoilla. Vielä viime viikonvaihteessa Britannian ulkoministeri Jack Straw tuki Suomen esitystä Napolin kokouksessa.

Ratkaisua haetaan viikonloppuna

Suomi teki viime viikolla yhdessä Irlannin, Itävallan ja Ruotsin kanssa ehdotuksen siitä, miten EU:n turvatakuut pitäisi muotoilla. Neljä maata katsovat, että EU:n ei pitäisi sitoa valtioita antamaan automaattisesti sotilaallista apua hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle jäsenmaalle.

Suuret jäsenmaat ovat ajaneet EU:n perustuslailliseen sopimukseen lauseketta, joka velvoittaisi avunantoon. Asia liittyy Euroopan maiden puolustusyhteistyöhön, josta yritetään sopia viikon lopulla Brysselin huippukokouksessa.

-Puheenjohtaja joka tapauksessa lupasi antaa uuden ehdotuksen. Minkälainen siitä tulee, se jäi avoimeksi, Tuomioja totesi.

Tuomiojan mukaan eräänlainen "opt-out-ratkaisu" ei tule kysymykseen. Tällä tarkoitetaan sitä, että osa maista voisi halutessaan sanoutua irti lausekkeesta ja sen mahdollisesta velvoitteesta.

Tuomioja kertoi, että puolustuksen rakenneyhteistyön enemmistö hyväksyy yleisesti, mutta yksityiskohdista vallitsee eri näkemyksiä. Tuomioja korosti, että EU:n operaatioilla täytyy olla aina 25 jäsenvaltion hyväksyntä. Lisäksi rakenneyhteistyön aloittajina pitäisi olla tietty minimimäärä, esimerkiksi kolmasosa jäsenmaita.

-Kumpaakaan huomautusta puheenjohtaja (Italia) ei ilmeisesti ota huomioon, eli niihin tullaan palaamaan, Tuomioja sanoi.

(MTV3-STT)

(Yhdeksän uutiset 08.12.2003)

Lue myös:

    Uusimmat