EU:n tuomioistuin poista naudanlihan vientikieltoa

Euroopan unionin tuomioistuin kieltäytyi tänään toistamiseen kahden päivän sisällä purkamasta brittiläisen naudanlihan vientikieltoa. Tällä kertaa pyynnön kiellon tilapäisestä purkamisesta esitti Englannin maanviljelijäin liitto.

Tuomioistuimen tiedonannossa todettiin, ettei EU:n komissio ylittänyt valtaoikeuksiaan määrätessään vientikiellon ja että komissio oli menetellyt oikein pyrkiessään suojelemaan kansalaisten terveyttä.

Eilen EU:n tuomioistuin torjui Britannian hallituksen vaatimuksen kiellon kumoamisesta lähes samoin perustein. Brittiläisen naudanlihan vientikielto astui voimaan maaliskuussa, kun syntyi epäilys, että lehmissä esiintyvä ns. hullun lehmän tauti (BSE) voisi tarttua ihmisiin ravintona käytetyn naudanlihan kautta.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat