EU:n troikka koolle Kosovon pakolaistilanteen vuoksi

Saksan, Itävallan ja Suomen ulkoministerit käsittelevät Kosovon pakolaistilanteen kärjistymistä torstaina Bonnin ulkopuolella pidettävässä kokouksessa, Itävallan ulkoministeriö ilmoitti tänään. EU:n ns. troikan eli nykyisen, edellisen ja tulevan puheenjohtajamaan tapaamiseen osallistuu myös YK:n pakolaisvaltuutettu Sadako Ogata ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puheenjohtaja, Norjan ulkoministeri Knut Vollebäk. Saksan, Itävallan ja Suomen ulkoministerit käsittelevät Kosovon pakolaistilanteen kärjistymistä torstaina Bonnin ulkopuolella pidettävässä kokouksessa, Itävallan ulkoministeriö ilmoitti tänään.

Avustajamaat kokoontuvat puolestaan viikon kuluttua Geneveen pohtimaan Kosovon hälyttävää pakolaistilannetta. Myös Kosovon lähialueen maat osallistuvat tiettävästi 6. huhtikuuta pidettävään kriisikokoukseen.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR järjesti tänään Genevessä kriisikokousta valmistelevan tapaamisen. Kokouksessa on määrä pohtia lähialueen maiden valmiuksia ottaa vastaan Kosovon albaanipakolaisia. Myös terveydenhuoltoa, kuljetuksia ja avun rahoitusta on tarkoitus käsitellä neuvonpidossa, jossa puhetta johtaa EU:n puheenjohtajamaa Saksa.

YK: Etninen puhdistus menossa

UNCHR syyttää serbijoukkoja etnisestä puhdistuksesta Kosovossa. Järjestön mukaan mahdollisesti jopa runsas neljäsosa Kosovon albaaniväestöstä pakotetaan lähtemään maakunnasta.
-Uskomme, että menossa on etninen puhdistus, joka on äärimmäisen perusteellisesti järjestetty. Ihmiset pakotetaan väkivalloin kodeistaan ja samaan aikaan avataan lisää raja-asemia, jotta pakolaiset voivat esteettä lähteä, tiedottaja Kris Janowski sanoi Genevessä pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Länsimaat ovat jo aiemmin puhuneet suoranaisesta etnisestä puhdistuksesta, mutta UNCHR ei ole aiemmin käyttänyt tätä termiä. Janowskin mukaan järjestö perustaa käsityksensä pakolaisten omiin kertomuksiin viime päivien tapahtumista. Janowski sanoi, että kaiken kaikkiaan 460 000 Kosovon albaania on joutunut jättämään kotinsa ja hakemaan turvaa joko muualta maakunnasta tai naapurimaista. Naton pommitusten alettua viime viikon keskiviikkona noin 90 000 kosovolaista on lähtenyt maakunnasta.

Albania pyysi apua

Albanian presidentti Rexhep Meidani on pyytänyt ulkovalloilta apua, jotta Euroopan köyhin maa pystyisi ottamaan vastaan Kosovosta saapuvat pakolaisjoukot. Meidani pyysi myös lähialueen maita kuten Italiaa ja Kreikkaa ottamaan vastaan osan pakolaisista.

Makedonian varapääministeri Radmila Kiprijanova sanoi, että maa on jo joutunut käännyttämään takaisin osan pakolaisista. Kiprijanovan mukaan Albanian kautta tulleita pakolaisia on jouduttu käännyttämään takaisin. Varapääministerin mukaan Makedoniaan on jo tässä vaiheessa saapunut yli 22000 Kosovon albaania.
(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)


Lue myös:

    Uusimmat