EU:n seuraavasta budjetista päätetään pian – näihin asioihin suomalaiset puolueet laittaisivat lisää rahaa

STT kysyi puolueilta, mihin EU:n olisi tärkeää laittaa lisää rahaa. Näin puolueet vastasivat:

SDP

Lähtökohtaisesti lisäykset muun muassa tutkimukseen ja innovointiin, Erasmus-vaihto-ohjelmaan, kehityspolitiikkaan ja Afrikka-ulottuvuuteen sekä ilmastotoimiin ja EU:n puolustusyhteistyön kehittämiseen ovat kannatettavia. EU:n rahoituskehyksen kokonaistaso on kuitenkin ratkaiseva, ja kanta euromääräisiin osuuksiin määritellään myöhemmin.

Keskusta

Maaseudun kehittämisrahoitukseen eli niin sanottuun maatalouden kakkospilariin tarvitaan 20 miljardia euroa lisää rahaa verrattuna komission esitykseen. Olemme tyytyväisiä, että esimerkiksi turvallisuuteen ja puolustukseen esitetään jo valmiiksi lisärahaa.

Vihreät

EU:n maataloustukijärjestelmää tulee kehittää ympäristön ja ilmaston kannalta kestävämpään ja eläinten kannalta eettisempään suuntaan, esimerkiksi suosimaan kasvisproteiinien tuotantoa. Eurooppalaisesta maataloudesta voidaan tehdä osa globaalien ongelmien ratkaisua. Samalla on mahdollista siirtää rahoitusta maataloustuista asteittain muihin Euroopan tulevaisuuden avainkysymyksiin, kuten sosiaalisen Euroopan rakentamiseen, tutkimus- ja innovaatiotoimintaan sekä työpaikkoja luovaan ja taloutta uudistavaan vihreään investointiohjelmaan: uusiutuvaan energiaan, kiertotalouteen, raideyhteyksiin, energiatehokkuuteen ja digitalisaatioon.

Vasemmistoliitto

Rahoja tulisi kohdistaa työllisyyden kasvattamiseen ja ilmastonmuutoksen hillintään ilmastohyvinvoinnin ohjelman mukaisesti. Erityisesti tulee kasvattaa tutkimuksen, kehityksen ja koulutuksen rahoitusta sekä panostaa raideliikenteeseen. Tavoitteena tulee olla, että myös Suomesta pääsee tulevaisuudessa Tallinnan tunnelin kautta junalla Berliiniin, ja Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin välillä on sujuvat raideyhteydet. Maataloustuet tulisi suunnata nykyistä paremmin maataloustuotannon ympäristöllisen ja ilmastollisen kestävyyden parantamiseen.

RKP

Meidän on ratkaistava ilmastomuutos, ja tähän pitää varmasti myös panostaa rahallisesti.

Perussuomalaiset

Sisäiseen turvallisuuteen ja haitallisen muuttoliikkeen torjuntaan on syytä käyttää resursseja. Tosin niidenkin kohdalla suurin ongelma ei ole rahan puute vaan haluttomuus tehdä tarpeellisia poliittisia päätöksiä.

Kokoomus

Tutkimukseen ja kehitykseen sekä Erasmus+ -ohjelmaan, ilmastotoimiin, puolustusyhteistyöhön ja muuttoliikkeen hallintaan. Nämä kohteet tuottavat eniten eurooppalaista lisäarvoa ja rahalle vastinetta, kun eurooppalaiset panostavat niihin yhdessä.

Kristillisdemokraatit

Varoja pitäisi kohdistaa enemmän kasvuun, tieteeseen, teknologiaan ja kierto- ja biotalouteen. Kuten myös ulkorajojen turvallisuuteen sekä puolustusyhteistyöhön.

Lue myös:

    Uusimmat