EU:n rajavalvontavirasto kärsii työvoimapulasta

Rekrytointiongelmien syynä ovat viraston palkkataso ja virkamiesten huono asema. Henkilöstöpulan vuoksi EU:n rajavalvonta saattaa kärsiä.

EU:n rajavalvontavirasto Frontex kärsii rekrytointiongelmista. Kun Brysselissä auki oleva EU-virka saa yleensä noin 50 hakemusta, joutuu Varsovassa sijaitseva rajavalvontavirasto Frontex tyytymään noin 13 hakemukseen.

Viraston suomalaisen pääjohtajan Ilkka Laitisen mukaan tehtäviin ei hae tarpeeksi osaavaa työvoimaa.

- Kun ei hakijoita ole tullut, niin joudutaan toisaalta jatkamaan hakuaikaa ja myös tarkistamaan alaspäin vaatimustasoa. Se ei ole hyvä asia, Laitinen huomauttaa.

Rekrytointiongelmiin on löydettävissä kaksi syytä. Varsovan EU-palkat ovat vain 77 prosenttia Brysselin palkoista, ja Puolan hallitus ei ole vahvistanut Frontexin virkamiesten asemaa, kuten verotuskohtelua ja maahanmuuttomuodollisuuksia.

Frotexille on EU:ssa asetettu paljon odotuksia rajusti kasvaneen siirtolaisaallon vuoksi. Frontex on muun muassa johtanut rajavalvontaoperaatioita Kanariansaarilla, jonne saapui viime vuonna luvattomia siirtolaisia yli 25 000. Määrä on viisi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna.

Laitisen mukaan Frontexia vaivaava asiantuntijapula voi johtaa tulevien rajavalvontaoperaatioiden peruuntumiseen. Silloin kyse voi olla jopa ihmishengistä.

- Merioperaatioissa ensisijainen tavoite on juuri hädässä olevien ihmisten pelastaminen, ja toissijaisena tämä maahanmuuttokontrolli. Jos näitä rajavalvontaoperaatioita ei saada liikkeelle, niin molemmat tavoitteet vaarantuvat, Laitinen muistuttaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat