EU:n puolustusasiakirjoista huippusalaisia

Osa EU:n puolustuspolitiikkaa käsittelevistä asiakirjoista siirtyi tänään huippusalaiseen luokkaan. Uudet säännöt ministerineuvoston puolustusta koskevista asiakirjoista julkaistiin EU:n virallisessa lehdessä.

Unioni ottaa nyt käyttöön luokituksen "huippusalainen", jolla tullaan merkitsemään arkaluontoiset turvallisuus- ja sotilaspoliittiset asiakirjat. Huippusalaisiksi luokiteltaneen kuitenkin vain varsin pieni osa asiakirjoista. Tiukemmat salassapitosäännökset ovat seurausta Helsingin huippukokouksessa joulukuussa tehdystä päätöksestä vahvistaa unionin kriisinhallinta- ja rauhanturvatoimintaa. -Päätös oli tehtävä, koska EU saa tästä lähin tietoja, jotka ovat peräisin kolmansista maista ja muista järjestöistä, muun muassa Natosta, sanoi EU:n ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan tiedottaja. Suomi on vastustanut salassapidon tiukentamista, kuten myös Ruotsi ja Hollanti.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat