EU:n perustuslakiluonnos luovutetaan Berlusconille

Luonnos Euroopan unionin tulevasta perustuslaista luovutetaan tänään Italian pääministerille Silvio Berlusconille, jonka on määrä puheenjohtajamaan pääministerinä johtaa luonnoksesta käytäviä neuvotteluja.

EU:n tulevaisuuskonventin puheenjohtaja Valery Giscard d'Estaing luovuttaa virallisesti luonnksen Berlusconille Roomassa. D'Estaingin odotetaan varoittavan puuttumasta enää lakiehdotuksen olennaisiin kohtiin ja ilmaisevan luottamuksensa siihen, että hallitustenväliset neuvottelut valmistuvat Italian puheenjohtajakauden aikana.

EU-maiden ja tulevien jäsenmaiden hallitustenvälinen konferenssi alkaa lokakuussa. Jos neuvottelut sujuvat nopeasti, perustuslaki tullee voimaan ensi vuonna sen jälkeen, kun uudet jäsenmaat liittyvät unioniin vappuna.

Tulevaisuuskonventti neuvotteli perustuslaista 16 kuukauden ajan. Lakiehdotuksessa mm. perustetaan EU:n presidentin ja ulkoministerin virat sekä supistetaan EU-komissiota ja vähennetään niitä asioita, joissa päätökset on tehtävä yksimielisesti.

-Minun on hyvin vaikeata uskoa, että hallitukset heittäisivät ehdotuksen syrjään tai jättäisivät hyväksymättä sen olennaisia kohtia, EU-komission puheenjohtaja Romano Prodi arvioi hiljattain italialaisen Corriera della Sera -lehden haastattelussa.

(MTV3-AFP-STT)

Lue myös:

    Uusimmat