EU:n perustuslakiäänestyksestä aloite

Eduskunnassa on tehty lakialoite neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä.

Toukokuussa 2006 pidettäväksi ehdotettava äänestys koskisi sitä, pitääkö Suomen hyväksyä EU:n perustuslaki. Kansanäänestyksen tarpeellisuutta perustellaan sillä, että unionin luonne muuttuu toisenlaiseksi kuin se oli Suomen liittymistä koskevan kansanäänestyksen aikoihin vuonna -94.

Lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Arja Alho. Hankkeen takana on puoli tusinaa sekä hallituspuolueiden että opposition kansanedustajaa.

Kokoomuksen tai RKP:n kansanedustajat eivät ole olleet kiinnostuneita aloitteeseen osallistumisesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat