EU:n maatalousministerit koolla Oulussa

Maatalousministerit tutustuvat ministeri Juha Korkeaojan johdolla suomalaiseen maatalouteen ja keskustelevat unionin maatalouspolitiikan tulevaisuudesta.

Euroopan unionin maatalousministerit aloittivat tänään epävirallisen kokouksensa Oulussa.

Kokouksen isäntä, maatalousministeri Juha Korkeaoja vie vieraansa tutustumaan sekä suomalaiseen maa- että metsätalouteen ennen huomista varsinaista työistuntoa. Maatalousministerien epävirallisiin kokouksiin on perinteisesti kuulunut tutustuminen paikallisiin oloihin, joten kokous noudattaa tuttua mallia.

Kokouksen varsinainen aihe on keskustelu EU:n maatalouspolitiikan tulevaisuudesta. Samalla ministereillä on tilaisuus keskustella myös muista ajankohtaisista aiheista.

Maatalousministerit puhuvat muun muassa perheviljelmien tulevaisuudesta. Heiltä kysytään, pitäisikö perinteisistä perheviljelmistä siirtyä amerikkalaistyyliseen massatuotantoon.

EU-komissio on jo pitkään patistanut villjelijöitä yhä suurempiin tilakokoihin ja tiukempaan taloudelliseen kilpailuun. Tästä huolimatta maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel vakuuttaa, että pienillekin tiloille on Euroopassa sijaa.

Maatalousministerit pohtivat myös tukipolitiikkaa. Britannia ja Ruotsi vaativat tukien alasajoa, mutta suurin osa jäsenmaista kuitenkin puolustaa tukien säilyttämistä mahdollisimman suurina.

Oulun kokouksessa ovat mukana kaikkien paitsi neljän EU-maan maatalousministerit. Pois jäivät Britannian, Puolan, Tshekin ja Belgian ministerit. Lisäksi kokouksessa on mukana edustajat neljästä EU:n hakijamaasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat