EU:n lentoyhtiöt perustivat sotariskirahaston

Euroopan unionin lentoyhtiöt ovat sopineet yhteisen vakuutusrahaston perustamisesta sota- ja terroririskien varalta.

Eurooppalainen lentoala on perustanut yhteisen vakuutusrahaston, jolla pyritään tekemään tarpeettomiksi sotaa ja terrori-iskuja korvaamaan myönnetyt valtiontakuut. Rahasto tarvitsee vielä kansallisten ja EU-viranomaisten hyväksynnän.

Eurooppalaisten lentoyhtiöiden Association of European Airlinesin edustaja Rene Fennes kertoi tänään, että uusi rahasto kattaa korvauksia noin 1,09 miljardin euron arvosta. Siinä on mukana muun muassa lentoyhtiöitä ja -kenttiä sekä lentokoneen valmistajia.

-Me odotamme poliitikoilta vihreää valoa kesäkuun 17. päivään mennessä, Fennes jatkoi.

EU-komission hyväksynnän lisäksi rahasto tarvitsee jäsenmaiden tukea kolmen ensimmäisen toimintavuoden ajan. Tuore rahasto on tarkoitettu vain väliaikaiseksi ratkaisuksi siihen asti, kun vastaava maailmankarttarahasto saadaan perustettua. Fennesin mukaan prosessi saattaa kuitenkin kestää useita kuukausia tai jopa kauemmin.

EU:n komissio on aikaisemmin ilmoittanut, että se sallii hallitusten jatkavan sotariskitakuita kesäkuun loppuun asti. Valtioneuvosto päätti puolestaan torstaina, että Suomen osalta takuita jatketaan hyväksyttyyn aikarajaan saakka.

(MTV3-Reuters-STT)

Lue myös:

    Uusimmat