EU:n laajenemisneuvottelut tällä viikolla

Euroopan unionin laajenemisen ratkaisevat neuvottelut käydään tällä viikolla. Osa tulevista jäsenvaltioista vaatii yhä lisää muun muassa maataloustukia, kun liittymisneuvottelut jatkuvat maanantaina Brysselissä.

Laajeneminen on määrä vahvistaa viikon lopulla, kun EU:n ja hakijamaiden tapaavat Kööpenhaminan huippukokouksessa. Lisämyönnytyksiä edellyttävät Malta, Puola, Tshekki ja Unkari. Muut kuusi hakijamaata ovat sen sijaan valmiit hyväksymään liittymisehdot sillä edellytyksellä, että muut eivät enää saa lisätukia.

Puheenjohtajamaan Tanskan pääministerin Anders Fogh Rasmussenin mukaan EU:n rahoitus pysyy ehdotetussa raamissa. Unioni on luvannut 10 hakijamaalle yhteensä 41 miljardia euroa vuosina 2004-2006.

EU on saamassa 10 uutta jäsenmaata vappuna 2004. Bulgarian ja Romanian odotetaan liittyvän aikaisintaan vuonna 2007. Keskeinen kysymys on myös Turkin vaatima päivämäärä EU:n jäsenneuvotteluille. Ranska ja Saksa ovat esittäneet neuvottelujen aloittamista heinäkuussa 2005. Moni muu jäsenvaltio, kuten Tanska, katsoo, että Turkille ei pidä vielä luvata päivämäärää. Turkista tuli EU:n jäsenehdokas Helsingissä 1999.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat