EU:n konservatiivit pitävät työttömyyttä rakenteellisena

EU-maiden konservatiivipuolueet pitävät unionin 18 miljoonan ihmisen työttömyyttä rakenteellisena ongelmana, joka ei ratkea pelkästään talouskasvun avulla.

Euroopan kansanpuolueen EPP:n puoluekokouksessa Toulousessa Etelä-Ranskassa löydettiin yksimielisyys työttömyyden vähentämisen suuntaviivoista, vaikka useiden maiden toivomia selkeitä tavoitteita ei halutakaan määritellä. EPP:n kokouksen työllisyystyöryhmässä istunut kokoomuksen puoluesihteeri Maija Perho sanoi tänään, että konservatiivipuolueiden aika yleisellä tasolla olevat tavoitteet eivät juuri eroa Suomen työllisyyspolitiikan tavoitteista. Yhtenä keinona vaaditaan työelämän joustoja, mutta samalla painotetaan sopimista työmarkkinoilla.

Osa konservatiivijohtajista haluaisi Emu-kriteerien tapaisen tavoitteen, joka olisi keskiarvo kolmen parhaiten työllisyyttään hoitaneen maan tuloksista. EPP:n työllisyyskannanoton luonnoksessa puhuttiin parhaiten työllisyyttään hoitaneiden politiikan käyttämistä strategisina suuntaviivoina. Kokouksessa aiheutti keskustelua se, viitattaisiinko samassa yhteydessä myös EU-komission esittämiin tavoitteisiin, jotka koskevat työttömyysastetta, työllisyysastetta ja uusien työpaikkojen määrää.

Konservatiivipuolueiden esittämät käytännön toimet koskevat mm. työvoimakustannusten alentamista, työmarkkinoiden sääntelyn vähentämistä, itsensä työllistämisen helpottamista ja sosiaaliturvan väärinkäytösten estämistä. Sen sijaan kannanottoon ei haluttu esimerkiksi verotuksen painopisteen siirtämistä työn verottamisesta automaation verottamiseen eikä varhaistettua eläkkeelle pääsyä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat