EU:n komissiolle haetaan puheenjohtajaa jo ensi viikolla

EU:n jäsenmaiden johtajat pyrkivät nimeämään Euroopan komissiolle uuden puheenjohtajan jo ensi viikon huippukokouksessa Berliinissä. Asiasta ovat sopineet Lontoossa unionin puheenjohtajamaan Saksan liittokansleri Gerhard Schröder ja Britannian pääministeri Tony Blair.

Schröder sanoo olevansa valmis kutsumaan tarvittaessa jäsenmaiden johtajat myös ylimääräiseen epäviralliseen tapaamiseen Berliinin huippukokouksen jälkeen viimeistelemään puheenjohtajan nimitystä. Euroopan täytyy pysyä toimintakykyisenä, perustelee Schröder. Saksan ja Britannian johtajat totesivat samalla, että unionin täytyy kyetä sopimaan Berliinissä myös Agenda 2000 -uudistusohjelmasta ja EU:n budjetin tulevasta rahoituksesta.

Viime yönä eronnut EU:n komissio on aloittanut puolustustaistelun maineensa pelastamiseksi. Komission puheenjohtajan Jaques Santer kiistää asiantuntijaraportissa esitetyt väärinkäytökset ja pitää eron syitä poliittisina. Santer ja muut komission jäsenet kiistävät yhä jyrkästi eroon johtaneet asiantuntijaraportin johtopäätökset. Eron jälkimainingeissa on jo puhjennut uusi valtataistelu siitä, miten ja milloin uusi komissio tulisi nimittää.

Suomen hallitus: Ero oli välttämätön

Suomen toivoo, että nykyisen komission kohtalosta ja uuden valinnasta sovitaan pian Berliinin huippukokouksen jälkeen. Suomi kannattaa Saksan esitystä siitä, että nyksyinen Komissio jatkaisi työtään eräänlaisena "toimitusministeriönä" kunnes Europarlamenttivaalit on pidetty kesäkuussa. Suomen hallituksen mielestä komission ero oli välttämätöntä, jotta kansalaisten luottamus EU:hun säilyy.

Parlamentin ei uskota hyväksyvän eronneen komission jatkamista toimituskomissiona. EU-parlamentti onkin ainoa poliittinen kontrollijärjestelmä EU:ssa, tosin sen valta on hyvin rajallinen. Parlamentin hyväksyntä vaaditaan EU:n budjetille ja komission kokoonpanolle. Parlamentti voi vaatia selvityksiä, kuten se on tehnyt hullunlehmän taudista ja varojen väärinkäytöksistä. Komission vastauksiin tyytymätön parlamentti voi äänestää sen luottamuksesta.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)


Lue myös:

    Uusimmat