Mainos

EU:n komissiolla ja Suomella valmius sopia rekkojen mittakiista

Suomessa on noin 5 000 liian leveää perävaunua ja vaihtokuormatilaa. Niiden muuttaminen EU-mittoihin maksaisi arviolta 40-70 miljoonaa euroa.

EU:n komissiolla ja Suomen viranomaisilla on valmius sopia moduulirekkojen kaventamisesta noussut kiista, joka uhkaa tehdä tuhansista perävaunuista laittomia ensi vuoden alussa.

Komissaari Olli Rehnin mukaan hake- ja turvekuljetukset voidaan turvata nojaamalla nykyiseen artiklaan, joka mahdollistaa poikkeuksen kansallisessa liikenteessä oleville erikoisajoneuvoille. Poikkeuksen turvin mittaongelma karsiutuisi muutamalta sadalta perävaunulta.

Lisäksi selvitetään, voidaanko kansainvälisen liikenteen perävaunut kaventaa keveillä sisärakenteilla.

Suomessa on edelleen noin 5 000 liian leveää perävaunua ja vaihtokuormatilaa. Niiden muuttaminen EU-mittoihin maksaisi arviolta 40-70 miljoonaa euroa.

Kymmenen vuotta sitten voimaan tullut EU-laki karsi moduulirekkojen leveyttä viidellä sentillä aiemmasta 2,60 metristä. Kavennusta perusteltiin sillä, että ylipulleiden rekkojen lisätila on liiallinen kilpailuetu muutaman sentin hoikempaan keskieurooppalaiseen kalustoon verrattuna.

Suomessa kalustoa ei ehditty kuitenkaan sopeuttaa siirtymäajan puitteissa. Jos sopu syntyy, ylileveät moduulit saadaan liikenteestä ajan myötä luonnollisen poistuman kautta ilman kalliita kertainvestointeja.

Kuljetusala pohtii kavennuksien vaikutuksia liiketoimintaan

Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry:n SKALin toimitusjohtaja Seppo Sainio pitää EU:n periaatepäätöstä rekkojen koon kaventamisesta myönteisenä, koska päätös saatiin lopulta aikaiseksi monien vuosien odottelun jälkeen. Taloudellisesti se tarkoittaa monelle yrittäjälle kuitenkin tappiota.

Sainion mukaan SKAL odottaa mielenkiinnolla, mitä päätösprosessin jälkeen jää käteen. Suomessa voidaan kaventaa autoja, jos autojen sisätiloja saadaan pienemmiksi. Myös muita muutoksia autojen sisätiloissa voidaan saadaan aikaiseksi.

- Ulkokuoria ei sen sijaan voida lähteä kirveellä tai sahalla pienentämään, toteaa Sainio.

Muutokset merkitsevät todellista rahanmenoa, ja asia koskee tuhansia yrittäjiä.

EU:n komissio ja Suomi sopinevat rekkojen kaventamisesta ja perävaunuista ensi vuoden alussa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.