Mainos

EU:n komissio puuttuu vakaussopimuskiistaan

EU:n komissio yrittää välttää unionia uhkaavan kriisin tekemällä Ranskalle rahaliittoa koskevan kompromissiehdotuksen torstaina.

EU:n komissio on laatinut ratkaisuesityksen kiistaan, joka koskee yhteisen rahan tueksi laadittavaa kasvu- ja vakaussopimusta. Asiasta kertoivat tänään komission korkeassa asemassa olevat lähteet uutistoimisto AFP:n mukaan.

Kompromissiratkaisu esitellään Ranskan presidentille Jacques Chiracille torstaina. Sen mukaan Ranska allekirjoittaa vakaussopimuksen EU:n huippukokouksessa Amsterdamissa. Vastapainoksi kokous lupaa virallisesti, että Ranskan vaatimukset, joiden mukaan sopimuksen olisi painotettava nykyistä enemmän työllisyyttä ja kasvua, toteutetaan käytännössä.

Valmistautuminen Amsterdamin huippukokoukseen sai uuden käänteen eilen, kun Ranska vaati lisää aikaa vakaussopimuksen tutkimiseen. Maan Eurooppa-ministeri Pierre Moscovici sanoi, ettei Ranska saa kantaansa valmiiksi ennen huippukokousta ensi viikon maanantaina ja tiistaina.

Saksan hallituspuolueiden parlamenttiryhmät vaativat tänään myös, että Saksa hyväksyisi työllisyyspykälän Maastrichtin sopimukseen. Tähän asti Saksa on vastustanut sitä Euroopan keskuspankin itsenäisyyden nimissä.
(MTV3-STT-AFP)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.