EU:n komissio lopettaa Vuosaaren valitusten tutkinnan

Ympäristöministeriön saamassa alustavassa tiedonannossa todetaan, ettei Helsingin Vuosaaren satamahankkeeseen littyviä kanteluja enää tutkita. Valitusten tekijät eivät ole kyenneet osoittamaan, että satama vaarantaisi läheisen Natura-alueen luontoarvoja.

EU:n komission pääjohtaja on ilmoittanut alustavasti ympäristöministeriölle, ettei komissio aio jatkaa vireillä olevien Helsingin Vuosaaren satamaa koskevien kanteluiden ja niihin liittyvän vetoomuksen tutkintaa. Valittajat eivät ole perustelujen mukaan tuoneet esille seikkoja, jotka osoittaisivat sataman vaarantavan läheisen Natura-alueen luontoarvoja.

Ympäristöpääosasto kertoi kannastaan ennakkoon kirjeessä, joka oli jätetty heinäkuun loppupuolella Suomen pysyvälle edustajalle EU:ssa. Ympäristöministeriö tiedotti kirjeestä tiistaina.

Ministeriössä arvioidaan, että komissio tekee kanteluasiassa virallisen päätöksen syksyn kuluessa. Kielteistä kantaa perustellaan ympäristöpääosaston kirjeessä lyhyesti. Pääjohtaja Catherine Day viittaa ympäristöministeriön mukaan Suomen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuihin, joiden mukaan sataman lähellä sijaitsevan Natura-alueen rajaus on luonto- ja lintudirektiivin mukainen.

Lisäksi KHO:n mukaan ei ole osoitettu, että sataman vaikutus Natura-alueen perustana oleviin luonnonarvoihin olisi merkittävää. Kirjeessä todetaan, ettei komission valittajilta sama aineisto ole tuonut esille seikkoja, jotka olisivat osoittaneet nämä johtopäätökset vääriksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat