EU:n komissio huolissaan euromaiden talousongelmista

Euroalueen julkisen talouden alijäämän kasvu sai Euroopan unionin komission patistelemaan jäsenmaita pikaisesti vakauttamisen tielle. Strasbourgissa parlamentin täysistunnossa tänään esitellyssä selvityksessä todettuub euroalueen julkisen talouden alijäämän olevan 1,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Alijäämä kasvoi ensimmäisen kerran vuonna 1993 alkaneen julkisen talouden vakauttamisen jälkeen.

Kaikkiaan neljällä jäsenmaalla on niin suuri alijäämä, että se poikkeaa jo selvästi vakaus- ja kasvusopimuksen tavoitteesta. Erikseen nimetään Portugali ja Saksa, joiden poikkeamat ovat niin suuret, että alijäämä on ylittämässä asetetun kolmen prosentin viitearvon.

Vaakaa yrittää osaltaan tasapainottaa Suomi, jonka varsin terveeksi terveeksi luonnehdittu ylijäämä on yhä lähellä vakausohjelman tavoitteita. Tosin Suomeakin varoitetaan pitämään valtiontalouden menot kurissa ja hakemaan leikkauskohteita ensi vuonna. Komissio kehottaakin Suomea edelleen tehostamaan budjettikuria etenkin paikallishallinnossa. Myös eläkeuudistusta pitäisi jatkaa päättäväisesti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat