EU:n kannattajat voittoon Maltalla

Maltalaiset ovat äänestäneet Euroopan unioniin liittymisen puolesta.

Maltan EU-kansanäänestyksen virallisten tulosten mukaan kyllä-ääniä kertyi 53,65 prosenttia, eli vajaat 200 00 ääntä enemmän kuin ei-ääniä. Malta liittynee unioniin vappuna 2004. Äänestysprosentti oli 91.

Jäsenyyttä kannattavan nationalistipuolueen tukijat ovat juhlineet tulosta pääkaupungin Vallettan kaduilla.

Pääministeri Eddie Fenech-Adami on ilmoittanut kutsuvansa hallituksen koolle huomiseksi.

Hallituksen odotetaan päättävän tuolloin ennenaikaisten parlamenttivaalien järjestämisestä huhtikuussa muutama päivä ennen EU-jäsenyyssopimuksen allekirjoittamista.

Kansanpuoluetta edustava Fenech-Adamion kampanjoinut voimakkaasti unioniin liittymisen puolesta, kun taas oppositiossa oleva työväenpuolue ja sen johtaja Alfred Sant vastustavat liittymistä.

EU-kansanäänestyksen tulos ei ole sitova. Kansanäänestys järjestettiin maassa kymmenestä hakijamaasta ensimmäisenä. Kaikki EU:n uusiksi jäseniksi pyrkivät maat Kyprosta lukuunottamatta järjestävät liittymisestä kansanäänestyksen seuraavan puolen vuoden aikana.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat