EU:n ja Balkanin huippukokous alkaa Kroatiassa

Euroopan Unionin ja Balkanin maiden johtajat kokoontuvat tänään Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin Baltian huippukokoukseen.

Tänään järjestettävä päivän huippukokous on lähinnä seremoniallinen ja kestää kaikkine juhlapuheineen kuusi tuntia. Kokouksen odotetaan lähentävän EU:n ja Balkanin maiden suhteita. EU haluaa samalla kannustaa alueen maita unohtamaan vanhat kaunat ja ryhtymään yhteistyöhön keskenään.

Huippukokouksen keskeisin tulos ollee yhteistyön nimeen vannova julkilausuma. Kokouksesta tulee myös ensimmäinen kerta kun Jugoslavian ja Kroatian uudet presidentit Vojislav Kostunica ja Stipe Mesic tapaavat toisensa.

Tuomioja toiveikas

Tilanne Balkanilla näyttää ulkoministeri Erkki Tuomiojan mielestä nyt paremmalta kuin aikoihin. Toiveikkuutta

Erkki Tuomioja

alueen kehitykseen lisää se, että Kroatialla ja Jugoslavialla on nykyään demokraattinen hallinto. Tuomioja kuitenkin muistuttaa, etteivät alueen ongelmat ole vielä ohi.

Tuomiojan mukaan talouden kehitys vaatii avautumista entisen Jugoslavian osien välillä. Tuomiojan mielestä myös EU:n pitäisi pystyä auttamaan alueen nykyistä maita nopeammin. Tähän asti tukien lupaamisesta niiden antamiseen on kestänyt keskimäärin 18 kuukautta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat