EU:n ilmastopäätökset antavat mallia muille maille

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja professori Markku Ollikainen pitää tärkeänä, että EU-johtajat pääsevät sopuun päästövähennystavoitteista.


- Muut maat odottavat EU:lta aloitteita globaalin ilmastopolitiikan kehittämiseen ja EU:n on pystyttävä vastaamaan siihen haasteeseen. EU:n  itsensä kannalta sopimus on tärkeä, jotta saadaan pitkäjänteisyyttä meidän ilmastopolitiikkaan, toteaa MTV Uutislivessä vieraillut Ollikainen.


Ollikainen ei usko, että EU:n teollisuus joutuisi suureen ahdinkoon uusien päästövähennystavoitteiden takia. EU johtajien odotetaan päättävän, että EU vähentää päästöjään 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä.
- Mitä paremmin ja taitavammin osaamme kehittää niitä toimialoja, kuten puhtaan teknologian toimialoja, jotka perustuvat puhtaaseen tuotantoon, sen paremmin selviämme niistä kustannuspaineista, joita ilmastopolitiikka aiheuttaa. Uuden liiketoiminnan ja työpaikkojen luomisen mahdollisuudet ovat suuret, mutta niiden toteutuminen vaatii taitavaa teollisuuspolitiikkaa.


Ilmastopaneelin puheenjohtaja haluaisi laajentaa EU:n päästökauppaa niin, että se koskisi myös asuntojen lämmitystä. 
- Suomessa 75 prosenttia lämmityksestä on päästökaupan piirissä, koska meillä on yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto. Keski-Euroopassa lämmitetään kaasulla ja siellä 75 prosenttia lämmityksestä on päästökaupan ulkopuolella. Lämmityksen saaminen mukaan päästökauppaan olisi hyvin perusteltua. 

Lue myös:

    Uusimmat