EU:n banaanintuonnille suuntaviivat

EU:n maatalousministerit hyväksyivät tänään Luxemburgissa suuntaviivat banaanin markkinajärjestelyn uudistamiselle. Maailman kauppajärjestö WTO katsoo EU:n suosivan banaanintuonnissa entisiä Ranskan ja Britannian siirtomaita Latinalaisen Amerikan maiden kustannuksella. WTO on antanut EU:lle vuodenvaihteeseen saakka aikaa muuttaa käytäntöjään.

Maatalousministerit pääsivät tänään yksimielisyyteen siitä, että banaanin markkinajärjestely voidaan saattaa uuteen uskoon EU-komission ehdottaman tuontikiintiömallin pohjalta. Komissio sai maatalousministereiltä oikeuden neuvotella banaanin tuottajamaiden kanssa tulevista tuontijärjestelyistä. Käytännössä päätös tarkoittaa sitä, että banaanit maksavat Suomessa jatkossakin enemmän kuin ennen EU-jäsenyyttä.

Uudessa markkinajärjestelyssä EU säilyttäisi kiistellyn kahden kiintiön tuontijärjestelmän. EU:n entisillä siirtomailla eli ns. AKT-mailla olisi siten edelleen oma tulliton kiintiönsä, jonka suuruus on ollut 857 000 tonnia vuodessa. AKT-maiden ulkopuolisten ns. "dollaribanaanien" tullimaksuihin perustuva kiintiö on 2,2 miljoonaa tonnia.

Maatalousministeri Kalevi Hemilän mukaan Suomen kannalta tuontikiintiömallia parempi ratkaisu olisi ollut siirtyminen banaanien rajasuojassa pelkästään tariffeihin perustuvaan järjestelmään. Tämä malli kuitenkin kaatui, kun Saksa luopui ajamasta sitä. Hemilä tähdensi, että komission esittämä tullitaso, 300 ecua tonnilta AKT-maiden ulkopuolisille banaaneille, on Suomen kannalta liian korkea. Ministerin mukaan kohtuullisempi tullitaso olisi ollut 75 ecua tonnilta.

Banaanin kulutus romahti Suomessa

Tähän saakka EU:n entisistä siirtomaista eli ns. AKT-maista banaaneja tuoneet EU-maat ovat saaneet tuontitodistuksia, joilla ne ovat voineet tuoda banaaneja myös kolmansista maista. Sen sijaan banaaneja muista kuin AKT-maista tuoneet EU-maat eivät ole saaneet haluamaansa määrää tuontitodistuksia. Tämä on johtanut EU:n markkinoilla rajuun banaanien hinnan nousuun.

Ongelma on kolhaissut myös Suomea. Viime vuonna banaanin kilohinta kallistui meillä liki 50 penniä 9,40 markkaan. Samalla suomalaisten banaaninkulutus on tippunut kolmanneksen EU-jäsenyyttä edeltäneestä ajasta. Kulutus on nyt noin 60 000 tonnia, kun se oli ennen EU:hun liittymistä 90 000 tonnia.

Maatalouden erityiskomitea jatkaa vielä banaanin markkinajärjestelyn muuttamisen valmistelua. Lopulliset päätökset lyötäneen lukkoon maatalousministerien kesäkuun kokouksessa. Tämä aikataulu olisi mieleen Britannialle, joka haluaa saada banaaniongelman ratkaistuksi ennen kesäkuun loppua, jolloin Britannian puheenjohtajakausi EU:ssa päättyy.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat