EU: Myanmariin apua keinolla millä hyvänsä

Kansainvälisen yhteisön on turvauduttava kaikkiin mahdollisiin keinoihin avun saamiseksi perille Myanmariin, sanoo EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana. Solanan mukaan YK:n peruskirja avaa joitakin mahdollisuuksia toimia, jos humanitaarista apua ei muuten saada maahan.

Solana antoi ymmärtää, että myös voiman käyttöä voidaan tarvittaessa harkita.

Solana puhui toimittajille ennen Brysselissä alkavaa EU:n jäsenmaiden hätäkokousta, jossa käsitellään Myanmarin hirmumyrskyn uhrien auttamista.

Suomen kehitysasioista vastaava ministeri Paavo Väyrynen ei muiden työsitoumusten vuoksi osallistu Brysselin tapaamiseen.

Myanmaria hallitsevaa sotilasjunttaa on kritisoitu maailmalla laajasti kansainvälisen avun jarruttamisesta. Myanmarin toissa viikonlopun hirmumyrskyn virallinen uhrimäärä on nyt yli 34 000 ja kateissa on lähes 30 000 ihmistä.

YK:n Ban turhautui avustusongelmiin

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon sanoo olevansa äärimmäisen turhautunut Myanmarin hallituksen hitauteen toimittaa apua hirmumyrskyn uhreille.

Ban totesi eilen, että yksitoista päivää on kulunut siitä kun hirmumyrsky Nargis iski Myanmariin. Silti apua on saatu toimitettua vain vähän tuhoalueille.

- Haluan ilmaista syvän huoleni - ja valtavan turhautumiseni - tähän luvattoman hitaaseen tapaan reagoida vakavaan humanitaariseen kriisiin, pääsihteeri totesi.

Hän on huolissaan myös siitä, miten avun hidas perillepääsy saattaa johtaa kulkutauteihin, jotka pahentavat entisestään tämänhetkistä katastrofia.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat