EU menettänyt vaikutusvaltaansa YK:ssa

Euroopan unioni on menettänyt ihmisoikeuskysymyksissä vaikutusvaltaansa YK:ssa, käy ilmi tuoreesta raportista. Asemiaan ovat puolestaan parannelleet Kiina ja Venäjä, jotka vastustavat puuttumista maiden sisäisiin asioihin.

Raportti julkaistiin juuri kun maailman johtajat ovat kokoontumassa New Yorkiin YK:n yleiskokouksen istuntoon. Raportin laatijat ovat European Council on Foreign Relations -järjestöstä, jonka puheenjohtajiin myös presidentti Martti Ahtisaari kuuluu.

Vaikka Euroopan maat yhdessä ovatkin maailman suurimpia kehitysavun antajia ja YK:n ohjelmien tukijoita, ne ovat hävinneet viime aikoina niin Kosovoa, Burmaa, Sudania kuin Zimbabwea koskevissa äänestyksissä ja menettäneet myös YK:n ihmisoikeusneuvoston hallinnan.

Raportin mukaan EU on menettänyt 10 vuoden aikana sitä ihmisoikeuskysymyksissä aiemmin säännöllisesti tukeneiden 41 maan tuen. Kyse on lähinnä Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maista. Vastaavasti Kiinan ja Venäjän tukijoiden määrä on kasvanut. Raportin mukaan kyse on myös YK:ssa tarvittavista diplomaattisista taidoista.

Jos EU haluaa saada takaisin vaikutusvaltaansa, sillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin kehittää uusia tapoja voittaa äänestyksiä, Ahtisaari kommentoi Reutersin mukaan.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat