EU-maissa vietetään huomenna surupäivää

Perjantai on julistettu koko Euroopan unionin alueella surupäiväksi myötätunnon osoituksena Yhdysvaltain kansalle. Suomen aikaa kello 13.00 kaikissa unionimaissa pidetään kolmen minuutin hiljainen hetki.

Surupäivästä ovat sopineet EU-maiden hallitusten tai valtion päämiehet. Myös Euroopan unionin jäsenyyttä hakeneita maita on pyydetty osallistumaan myötätunnon osoitukseen.

Suomen hallitus ilmaisee syvän osanottonsa terroristien iskusta kärsimään joutuneille ja koko Yhdysvaltain kansalle. Suomen hallitus toivoo, että kansalaiset osallistuisivat hiljaiseen hetkeen huomenna klo 13.00 ja että tämä koskisi myös liikennettä.

Sisäministeriö on tehnyt päätöksen suruliputuksesta valtion virastoissa ja laitoksissa huomenna. Ministeriö edellyttää, että yleinen suruliputus toimeenpannaan koko maassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat