EU mainostaa itseään seksikohtauksilla

YouTubessa avatuilla videosivuilla näytetyt seksikohtaukset ovat peräisin EU:n tukemista elokuvista. Eri videoiden tarkoituksena on komission mukaan kertoa, mitä käytännön hyötyä unionista on ollut.

Euroopan unioni alkanut mainostaa itseään internetissä jopa eurooppalaisten elokuvien seksikohtauksilla.

EU-komissio avasi vastikään oman osaston suositulle YouTube-videosivustolle. Osoitteesta löytyy kaikkiaan 44 komission tuottamaa filmipätkää.

Mukana on myös video, jossa ei käytännössä ole mitään muuta kuin seksiä. Vajaan minuutin mittaisessa pätkässä esiintyy niin heteroja kuin homojakin eri asennoissa. Estotonta videota on ihmetelty laajasti jo useissa eurooppalaisissa lehdissä.

Omia seksifilmejä EU ei sentään ole alkanut tuottaa, vaan kohtaukset on irrotettu elokuvista, joita EU on ollut tukemassa. Mukana on ainakin muutaman vuoden takainen ranskalaishitti Amélie sekä Pedro Almodovarin ohjaama Kaikki äidistäni.

Komission mukaan eri videoiden tarkoitus on kertoa, mitä käytännön hyötyä EU:sta on ollut. Elokuvatuotannon tukeminen on yksi esimerkki.

Kokonaisuudessaan EU-filmien joukko on säädyllinen. Mukana on muun muassa videoita kännykkäpuhelujen hinnoista ja ilmastonmuutoksen torjunnasta. Seksivideo on kuitenkin noussut joukon ylivoimaisesti katsotuimmaksi sen saaman julkisuuden myötä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat