EU-maiden kansallislaulut kokoelmalevylle

Tapiolan kuoro on levyttänyt Euroopan unioniin kuuluvien viidentoista valtion kansallislaulut alkuperäiskielillään.

Uutuuslevy on lajissaan ainutlaatuinen, sillä vastaavaa kokonaisuutta ei ole tehty aiemmin missään. Kansallislaulujen lisäksi äänitteellä on Beethovenin yhdeksännen sinfonian finaalista tuttu Oodi ilolle, jonka Euroopan neuvosto nimesi Eurooppa-hymniksi vuonna 1972.

Tapiolan kuoroa johtaa Kari Ala-Pöllänen. Kuoroa avustavat levyllä Tapiola sinfoniettan jousikvartetti ja Ossi Runteen puhallinyhtye.

Levy-yhtiö Ondine on tuottanut Europe into the New Millenium -levyn yhteistyössä Suomen EU-puheenjohtajuussihteeristön kanssa. Levyä jaettiin jo ennakkoon Helsingin joulukuisen EU -huippukokouksen yhteydessä kokouksen osallistujille.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat